Valtioneuvoston tiedotusyksikkö 2.5.1999

Pääministeri Paavo Lipponen Vihdin kunnan pääkirjaston vihkiäiset 2.5.1999

Arvoisat juhlavieraat!

Suomen kulttuuri- ja sivistyselämä on nuorta. Yleinen lukutaito on Suomessa vasta noin sadan vuoden ikäistä. Kaiken kansan omaisuudeksi se tuli kansakoululaitoksen perustamisen jälkeen viime vuosisadan loppupuolelta alkaen.

Lukutaito suomen kielellä sai meillä erityisen suuren merkityksen. Siitä tuli sivistyksellisen ja kansallisen nousun symboli. Ehkä siksi lukutaito myös omaksuttiin hyvin. Tänä päivänäkin koululaisten vertailututkimuksissa suomalaislasten lukutaito on maailman valioluokkaa.

Työväestön järjestäytymisessä ja ”työväen asian” esille tulossa kansanvalistus oli avainasemassa. Sadat työväenyhdistykset ja ammatilliset järjestöt perustivat lukutupia ja kirjastoja työväentaloille ja muille kokoontumispaikoilleen. Yhtenä näistä oli myös tämän paikkakunnan työväentalo. Sadat muutkin työväentalot ovat olleet myös kirjastoja ja lehtien lukusaleja.

Meistä voitaisiin sanoa, että suomalaiset ovat lukeneet maailman itselleen: asioista on otettu selvää, olemme rakentaneet omaa maailmankuvaamme, tapahtumien tasalla on pysytty lukemalla kirjoja ja lehtiä.

Sanomalehtien lukeminen ja kirjastojen käyttö on Suomessa kansainvälisestä kärkeä. Välttämättömyydestä on tullut tapa – ja hyvä tapa on tullutkin. Tänä päivänä yhä useammat kartuttavat tietojaan ja kokemuksiaan myös matkustamalla, surffaamalla internetissä tai muutoin hyödyntämällä maailmankylän mahdollisuuksia. Silti perinteinen kirjojen ja lehtien lukeminen näyttää säilyttävän asemansa. Suomalaisen iskulause voisi olla: ei ole lukemisen voittanutta.

Työmiehestä Suomen Akatemian jäseneksi noussut kirjailija Toivo Pekkanen kuvaa lukemisen merkitystä teoksessaan Lapsuuteni:

”Tuo kirja (Onnellisten saari) rupesi järkyttämään minua aivan uudella tavalla melkein alusta alkaen. En muista enää sen sisällöstä juuri mitään, mutta en voi unohtaa koskaan mitä se teki minulle. Siinä kuvatut tapahtumat veivät minut kauas omasta kodistani ja kotikaupungistani, mutta kirja ei antanut minun unohtaa niitä hetkeksikään, päinvastoin se pani minut katselemaan niitä ikään kuin erikoisessa valaistuksessa. Se muistutti joka hetki, että jos haluaisin päästä eroon köyhyydestä ja kurjuudesta, jossa elin, minun olisi jätettävä nykyinen ja mennyt maailmani selkäni taakse ja lähdettävä luomaan uutta ’Onnellisten saarta’ johonkin muualle ehkä kauas täältä.”

Tässä hengessä työtä jatketaan myös uuden hallituksen voimin. Koulutus on kansallisen strategian avainalue. Sen keinoin nostetaan koko kansan osaamistasoa ja parannetaan maan kilpailukykyä. Kyse on tietysti myös yksilöiden omasta edusta, kun he voivat koulutuksella vahvistaa omia elämänedellytyksiään, tavoitella myös henkilökohtaisesti sitä ”onnellisten saarta”, josta Toivo Pekkanen kirjoitti.

Tässä suhteessa hallituksen aikomus toteuttaa maksuton esiopetus 6-vuotiaille on tärkeä uudistus. Nykyajan lapset kehittyvät nopeammin kuin aiemmin, monet heistä oppivat lukemaankin aiempaa nuorempina. Esiopetuksen uudistus on johdonmukainen jatko sivistyksen ja koulutuksen kehittämisen linjalla.

Edellinen hallitus panosti tietoverkkojen ja tiedon valtateiden antamiin mahdollisuuksiin. Koulut, oppilaitokset ja kirjastot on jo nyt hyvin pitkälle varustettu tietokoneilla ja tietoverkotettu.

Nyt lähes kaikissa kirjastoissa on atk-palvelut ja noin 80 prosenttia kirjastoista tarjoaa Internet-yhteyksiä asiakkaille. Kirjastot ovat muodostaneet yhteistyöryhmiä lähellä olevien kunnankirjastojen kanssa. Näin on tehostettu kokoelmien ja palvelujen käyttöä.

Hallituksen tietoyhteiskuntastrategiaa on kritisoitu siitä, että panostetaan liikaa koneisiin ja laitteisiin, ja että unohdettaisiin koneiden ja verkkojen sisällöt ja ihminen koneiden käyttäjänä. Kritiikki on ollut malttamatonta.

Tietoyhteiskuntaprojektia ei ole missään vaiheessa aiottu jättää vain koneiden hankkimiseen, mutta jostain on aina lähdettävä liikkeelle. Sisältöjen kehittämiseen voidaan ja pitää panostaa nyt, kun koneet ja verkot ovat olemassa. Nyt kasvavat valmiudet käyttää niitä tavoitteellisesti koulutyön, omien sivistyksellisten pyrkimysten ja elämässä tarpeellisten palvelujen saamiseksi.

Nyt on sisältöjen aika. Hallitus on siirtänyt tietoyhteiskuntaohjelmassaan painopistettä sisällön kehittämiseen ja tuotantoon. Hallitus aikoo ohjelmansa mukaisesti käynnistää ”laajapohjaisen ja poikkihallinnollisen tietoyhteiskunnan sisältöjä kehittävän hankkeen, jonka tarkoituksena on luoda edellytykset Suomen nousemiseksi tietoliikenneteknologian ohella merkittäväksi sisältöteolliseksi maaksi.”.

Suomi haluaa olla edelläkävijä ihmisystävällisen ja kestävän tietoyhteiskunnan toteuttamisessa. ”Tämä tarkoittaa esimerkiksi sähköisten palvelujen sekä kulttuuri- ja tietosisältöjen kehittämistä helppokäyttöisiksi ja turvallisiksi kaikkien ihmisten käyttöön yhtälailla mikrotietokoneen, digitaalisen television ja matkaviestimien avulla”.

Kirjastoissa on jo kuljettu tähän suuntaan. Noin 50 prosenttia kirjastoista on jo vienyt aineistokokoelmansa Internetiin kansalaisten selailtavaksi. Luku kasvaa lähivuosina huomattavasti.

Kansainvälisesti tarkasteltuna Suomi on jo nyt johtava maa yleisten kirjastojen tietotekniikan hyväksikäytössä ja Internet-yhteyksien levinneisyydessä.

Hallitusohjelmassa todetaan yksiselitteisesti: ”Yleinen kirjasto on kansallisen sivistys- ja kulttuuritarjonnan peruspilari, joka tukee koko väestön sivistyspyrkimyksiä.”

Kirjasto on todellakin yksi sivistyksemme huolella vaalituista hedelmistä. Se on huomattu myös muualla. Kun Euroopan neuvosto teki vuonna 1994 maatutkinnan suomalaisesta kulttuuripolitiikasta, se kiitteli erityisesti verkostoltaan kattavaa ja maksutonta kirjastolaitostamme.

Kirjaston odotetaan palvelevan myös kulttuurisena kohtauspaikkana, joka kohottaa mieltä arkkitehtonisen miljöönsäkin voimalla. Kirjastotilojen tulee olla miellyttävät, rauhoittavat ja houkuttelevat, niin kuin täällä Vihdin uudessa valoisassa kirjastossa näyttää olevan. Samalla kun kirjasto on paikallinen kohtauspaikka, se vie käyttäjänsä nykyaikaisilla tiedonhankintamahdollisuuksillaan kauas rakennuksen seinien ulkopuolelle tietoverkkojen maailmaan. Kirjastot ovat tänä päivänä tietotarjonnan ehtymättömiä ja rajattomia runsaudensarvia.

Huoli nuorten, varsinkin poikien, lukutottumusten muuttumisesta ei ole aivan aiheeton, joskin kannattaa välttää liian hätiköityjä johtopäätöksiä. Osa teknologisista uutuuksista on aina pintavaahtoa ja ohimeneviä ilmiöitä. Kirja ja kirjallisuus tarjoaa laadullisesti syvempiä ja pitkäkestoisempia kokemuksia.

Tärkeintä on huolehtia siitä, että perustaidot ja -valmiudet erilaisiin tiedonsaanti ja -käyttömahdollisuuksiin on kaikilla tasavertaisesti. Tähän pitää yhdistää pätevä media- ja viestintäkasvatus.

Kirjastoillakin voisi olla tässä oma kasvattava tehtävänsä. Verkoissa on saatavilla monentasoista tietoa – hyvää ja vähemmän hyvää. Yhä enemmän tarvitaan tietoa, jonka laatuun voi luottaa, siis jo arvioitua tietoa. Kirjaston ammattilaiset voivat olla tässä avuksi ja ohjata pätevän tiedon äärelle. He pystyvät arvioimaan tietotarpeita sisältöjen näkökulmasta ja voivat ohjata asiakkaan juuri kyseeseen tarpeeseen soveltuvan tiedon lähteelle.

Kirjastoaatteen ytimenä on vuosisadan alusta lähtien ollut ihmisten tasavertainen oikeus tietoon ja ihmiskunnan henkiseen perintöön. Tämä aate on tälläkin hetkellä mitä ajankohtaisin.

Suomessa on vaalittu koko kuluvan vuosisadan ajan melko yksimielisesti periaatetta, että koko väestöllä on mahdollisuus päästä kirjallisuuden ja tiedon lähteille maksutta. Vaikka yhteiskunta ympärillä on muuttunut tänä aikana hyvin paljon, on kunnallisen kirjaston avoin ja maksuton palveluperiaate asia, jota ei ole haluttu muuttaa lainsäädännöllä.

Tämän periaatteen ja valtakunnan kattavan verkoston turvin kirjastot voivat toimia edelleen myös kansalaisten tasa-arvon edistäjinä. Kirjastojakin on luonnollisesti ajateltu silloin, kun hallitusohjelmaan kirjoitettiin: ”Kansalaisten ja alueiden syrjäytymistä ehkäistään tuomalla tietoyhteiskunnan palvelut tasapuolisesti kaikkien ulottuville.” Kirjastojen merkitys tiedollisen syrjäytymisen ehkäisemisessä on edelleen korvaamaton.

Arvoisa juhlayleisö

Esitän valtiovallan kiitoksen kaikille niille, joiden suunnittelutyön ja käden taitojen tuloksena tämä rakennus nyt voidaan vihkiä käyttöönsä. Toivotan työn iloa ja menestystä kirjaston henkilökunnalle tärkeässä tehtävässänne sivistyksen edistämisessä. Onnittelen vihtiläisiä, kaikkia tämän talon käyttäjiä, kun nyt tiedon tarvetta ja kulttuurin nälkää voidaan tyydyttää näin vaikuttavissa olosuhteissa.

© Valtioneuvosto
Snellmaninkatu 1 A, Helsinki PL 23, 00023

Valtioneuvosto Puhelin 09 160 01 tai 09 578 11