Matti Kuorikoski (*1929 Vihdissä) vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa Nummelassa. Isän suku on Kaustisilta, kuuluisia kirkonrakentajia. Niitä ei suvussa enää ole, mutta musiikkimiehiä ja taiteilijoita kyllä.
Matti harrasti laulamista, lausumista, runojen ja näytelmien kirjoittamista. Myös näytteleminen oli rakas harrastus. Toiverooli oli Nummisuutarien kraatari. Teatterinjohtaja Paavo Liski sanoi Matti Kuorikosken muistotilaisuudessa, että Matti oli paras hänen näkemistään kraatarin roolin esittäjistä.
Matti Kuorikoski aloitti esiintymisen varsin varhain: laulamalla 7 vuotiaana Gerda Weneskosken säestyksellä ”Nyt tuulet nuo viestin jo toivat” Markus-sedän lastentunnilla. Laulu sopi merimiehen pojalle – samoin työväentalo esiintyjän opinahjoksi sitten myöhemmin.
Isänsä jäljissä Matti Kuorikoskikin on joutunut tekemään itse ohjelmatekstejä, näytelmiä, runoja ja sketsejä. Runous onkin lähellä, vaikkei hän pidä nykyaikaisesta, suorasanaisesta tyylistä. Sensijaan riimittely miellyttää ja sitä on paljon – huumoripitoistakin kuten runo ”Akka lähti”.
Leipätyössään Matti Kuorikoski oli liikealalla, myyjänä ja myymälänhoitajana.
Ensin hän toimi SOK-laisen osuuskaupan palveluksessa, kävi lihamestarikurssin, toimi sitten Karjakunnassa ja viimeksi OK-Lihan puhelinmyyjänä. Vaikea iskiasperäinen selkäsairaus lopetti työnteon.
Hänellä kuuluu olleen myös unelma, joka ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Hän aikoi kirjoittaa kirjan Nummelasta. Nimikin oli jo valmiina. Se olisi ollut: Iloisten ihmisten kylä. Voimat kuitenkin loppuivat. Matti Kuorikoski kuoli keväällä 1999.
Voimistelu- ja Urheiluseura Nummelan Kisaajien historiikissä on sivulla 44 räätäli Heikki Louhi muistellut (14.10.1986) Matti Kuorikoskea seuraavasti:
”Matti Kuorikoski oli veikko, joka laulo, oli humoristinen, näytteli ja ei juuri koskaan urheillu. Se oli kulttuuripersoona. Ku iltamia pidettiin, niin Matti oli aina mukana. Jossain ryhmässä missä pientä miestä tarvittiin, saattoi olla pyramidin huipulla.” Kuorikoski itse kertoi esiintyneensä ensi kerran yksikseen Kisaajien puurojuhlassa vuoden 1935 paikkeilla.
Kirjoittanut Matti Kuorikoski 27.10. 1985
| KUN HARJULTA KATSELEN NUMMELAA On maisemat muuttuneet kylässäni, kun katselen harjulta Nummelaa. Se piirtää nyt vain kynässäni entisenlaista maisemaa: Tuolla Nissolat, Hemmilät, Yli-Rosti, radan varrella asema, jossa on posti. Siitä ylöspäin alkaa Albertinkatu, se katu – se ei ole muistojen satu vaan ihmisten asuttamaa. On Alenit, Tainiot, Kivi- Lehdot, sen varrella monen on lapsuudenkehdot. Ovat tarponeet ”katua” veikot ja heikit, siellä taas leikimme lapsuudenleikit. Kun harjulta Nummelaa katselen, näen alhaalla ”keskipisteen”. Alas Varkaannoroa astelen, tulen teiden risteykseen. Tiet Lohjalle siitä ja Helsinkiin ja tietysti kirkolle tie. Sitä tietä nyt tarpomaan käännynkin, kun se työväentalolle vie. Siellä voimistellaan ja näytellään, se on Nummelan kulttuurikehto. Tietoja, taitoja käytellään, sehän on elämisen ehto. Mennään yhdessä katsomaan entistä Nummelan maisemaa. Kun silmäsi harjulla ummistat. sitä pysty et muuttamaan. |
Matti Kuorikosken muita runoja: