Kaarlola
Karl ja Josefiina Miilumiehen Kaarlolan talossa, Lohjantie 56 oli kaunis piha. Metsäpohjaisella tontilla kasvaa edelleen isokokoisia mäntyjä, mutta koivut on kaadettu. Josefiina Miilumies istutti tontille raivattuun puutarhaan paljon omenapuita, joukossa yksi päärynäpuukin. Puutarha sijaitsee Lohjantieltä katsottuna talon takana. Siellä oli lisäksi viinimarja- ja karviaismarjapensaita sekä kriikunapuita. Puutarhassa viljeltiin myös mansikkaa, perunaa, porkkanaa sekä muita vihanneksia. Pihapiirissä oli lisäksi koristekukkia. Lohjantietä reunusti orapihlaja-aita.
1950-luvulla rakennettiin saunarakennus, jossa on lisäksi työtupa ja puuliiteri. Siihen asti Miilumiehet saunoivat Vimanien Kuoppamäki saunassa taajaman keskustassa.
1950-luvulla myös Arja-tytär sai oman leikkimökin. Autotalli rakennettiin 1960-luvulla, kun perheeseen hankittiin Thames-merkkinen auto.