
Hannankatu 2 talvella 2009. Kuvannut Mikko Yli-Rosti.
Hannankadun varrella sijaitsevan kerrostalo Mehiläisen nimen takana on oikeaa mehiläisenkasvatusta.
Nummelan kansakoulun opettaja ja monivuotinen johtaja Kalle Oskari Koskinen (1882 Hämeenlinna) rakennutti 1940-luvun lopulla silloisen Peltotien, myöh. Välitie, nyk. Hannankadun alkuun, suurten koivujen katveeseen omakotitalon.
Päästyään eläkkeelle 1949 hän muutti puolisonsa Julian (Juliana), o.s. Huttunen (1901) kanssa Puukoululla olleesta virka-asunnosta omaan taloonsa. Opettaja Koskinen harrasti mehiläistenhoitoa. Puukoulun Hannankadun puoleisesta rinteestä mehiläispesät siirrettiin omalle pihalle. Talon ympärillä oli pääasiassa peltoa, jonka Hemmilän isäntä Eero Sellgrén kävi kyntämässä. Koskiset viljelivät perunaa. Koululaiset kuuluvat olleen satoa noukkimassa.
Opettaja Koskisen kuoltua 1950 Julia Koskinen asui vielä kauan tässä talossa. Viimeiset elinvuotensa hän asui Männikkö-nimisessä kerrostaloyhtiössä nykyisen Kappelitien tuntumassa. Hän kuoli 1979.
Nyt tontilla on asunto-osakeyhtiö Mehiläisen talo, missä autotallikerroksen lisäksi on kolme asuinkerrosta. Sen rakentaminen aloitettiin 1971 ja A-portaaseen päästiin muuttamaan 1972 alussa ja B-portaaseen helmikuun alussa.

Opettaja Koskisen talo 1950-luvulla. Kuva Reijo Vainio.