Asemantie 1

Funkis-Aura siirtyi Huoltokolmio Oy:n omistukseen 2000.

Vihdin työvoimatoimisto vuokrasi Asemantien puoleisen alakerran tilat ja toisen kerroksen tilat kokonaisuudessaan. Yläkertaan SYP:n aikana rakennetut kokous- ja edustustilat purettiin ja tilalle rakennettiin toimistohuoneita. Pankin aikaiset sosiaaliset tilat jäivät samaan käyttötarkoitukseen.

Vihdin työvoimatoimisto toimi tiloissa helmikuun 2013 loppuun saakka. Nummelan työvoimatoimiston palvelut siirrettiin silloin Lohjan työvoimatoimistolle.

Syksyllä 2003 tilassa oli Kulta-Kaihdin- kahvio. Samassa matalassa siivessä pihan puolella oli Elix- parturi-kampaamo. Aikaisemmin tässä huoneistossa on ollut mm. kiinalainen ravintola.

Funkis-Auran kellarikerroksessa toimi kymmenisen vuotta Soile Kukkolan kuntosali Nummelan Kuntopiste. Myöhemmin omistaja laajensi toimintaansa perustamalla aerobic ja fitness liikuntakeskuksen kaikenikäisille.

Ryhmäliikunta siirtyi 2002 Länsi-Uudenmaan Osuuspankin toiseen kerrokseen ja kuntosalitoiminta vuotta myöhemmin Osuuspankin pohjakerrokseen. Siellä oli ajanmukaiset kuntolaitteet, uima-allas ja sauna.

Matalassa siivessä oli 2013 vaatetusalan liike Koketti sekä kahvila Il Punto, jolla on nyt käytössään talon koko pääty.

Funkis-Auran kellarikerroksen tilat olivat kuntosalitoiminnan jälkeen hetken tyhjillään.

Kari Simolinin Osto-ja myyntiliike Monimarkkinat, aloitti toimintansa kellarikerroksen tiloissa 2005. Tänne yritys siirtyi Vihdin Sähkö Oy:n entisen varastorakennuksen tiloista Vihdintien varrelta Vesala kiinteistöstä. Toiminta jatkui vuoden 2007 kesäkuulle saakka, jolloin Monimarkkinat-yritys siirtyi Pisteen liiketalon alakertaan.

Näissä tiloissa aloitti toimintansa Raili Saloviinin omistama Gallery Golden Point. Saloviini järjesti tiloissa vaihtuvia taidenäyttelyjä 2011 lopulle saakka. Toimintaan kuuluivat myös kehystystyöt.