Tarina / Kurt Lindroos

Meille lapsille oli elämys kun Luontolan hevoset kärryineen menivät maantietä talomme editse keskipisteelle ja takaisin. Leikimme pihalla usein ravaten ja korskuen ”Luontolan hevosta”. Isä oli tehnyt meille puiseen laatikkoon aisat ja alle lastenrattaista pyöräparin, ja meillä oli hevosvuorossa ollessamme äidin tekemät suitset, valjaat ja ohjakset.

Alle kymmenvuotisina kävimme sisarusparvena keskipisteellä  Aurassa ostoksilla siten, että minä olin hevonen, Kaj ja Else-Maj istuivat laatikossa ja Irma kulki vieressä ohjaksissa kuskina. Herätimme huomiota sekä kaupan asiakkaissa että ilkkumiseen saakka  Vihdintie 2 ravintolan rappusilla istuvissa ”isoissa pojissa”. Viimeksi mainitusta syystä en naurunremakkojen jälkeen enää suostunut Luontolan hevoseksi.

Sukunimemme innoittamana viherpeukalona isäni laittoi pihoille pihapuutarha- ja koristeistutukset. Ruusut tykkäsivät hevosenkakkaroista, joita aina heti hevosten mentyä kävimme maantieltä keräämässä. Talon alla talviaan viettävillä ja keittiön ikkunan alla maitokupilla käyvillä siileillä oli merkillinen taipumus autonäänen kuullessaan lähteä viipottamaan viistoon ylämäkeä ”bersån” eli sireenimajan ohi läpi kuusiaidan tielle. Monta kertaa juoksimme niitä kiinni pihalla ja laitoimme ämpäriin ja toimme takaisin pihalle. Useamman kerran ne kuitenkin osuivat tielle samaan aikaan auton kanssa – ja meillä oli taas eläinhautajaiset.

Sota-aikana pihalla oli keittiön ikkunan puolella kanikoppeja ja niissä ainakin kymmenen pupua. Minusta on otettu verannan rappusilla kuva pupujen kanssa. Meillä oli puputurkit ja talvilakit ja ilmeisesti söimme niiden lihaa. En muista, että olisin koskaan saanut asiasta shokkeja. Kevät-, ja syysmuutot kaupungista kaupunkiin toivat tarpeeksi muutakin uutta elämään.

Kun keittiöstä mentiin pihalle, olivat oikealla, salin ikkunan eteen asti omenapuumme: kaksi valkeatakuulasta (Transparant Blanche), Bergius, Kaneliomenapuu, ”keittiöomenapuu” eli Sävfstaholma sekä kaksi talviomenapuuta Antonovkaa. Omenapuiden alla oli mustaviinimarjapensaita.

Vanhan huvilan pihassa ei ollut saunaa. Perhe kävi viikoittain  suutari Kallion saunassa. Lapset kävivät iltapesulla keittiön rappusilla, missä ”lotrattiin” pesuvateihin kylmää rännivettä ja keittiön hellan ”reservoaarista”,

vesisäiliöstä kuumaa joukkoon.

Vanhan huvilan rännien alla oli isän pommitetuista kaupunkitaloista ostamia peltisiä kylpyammeita. Yksi oli emalinenkin. Niistä saatiin sekä pesu- että kasteluvettä. Keittiön ikkunan lähellä, pihapöydän liepeillä oli 1940-luvulla pyöreä puuvanna ja pieniä lasten pelti-, ja muoviammeita kesäpesuihin ja -leikkeihin. Ammeissa lapset uittivat joskus onkimiaan kaloja. Kerran Kurt osti joltakin nummelalaispojalta ravun. Se oli niin ihmeellinen otus, että sellainen piti saada kotiammeeseen.

Verannan kaiteella rappujen molemmin puolin oli kesäisin kukkalaatikoissa krasseja. Niiden alapuolella kasvoi keisarinkruunuja ja tiikerinliljoja. Verannan edestä tielle johtava hiekkapolku oli reunustettu nyrkin kokoisilla pyöreähköillä kivillä, joita nykyisen uimahallin kohdalla olevasta hiekkakuopasta ja muutenkin kaivaen riitti. Polkua reunustivat kukkapenkit, joissa oli paljon ihasteltavaa: mm. meidän lasten nimikkoruusut, kaksi vaaleanpunaista tyttöjen ja kaksi tummanpunaista poikien. Ne olivat pienikukkaista kurttukukkaista ja melko pitkään kukkivaa laatua.

Ulkorakennus oli punainen, harjakattoinen rakennus ja se sijaitsi keittiön ovesta viistoon oikealle runsaan talonmitan päässä. Rakennuksen pohjoissivulla oli ulkokäymälä ja eteläsivulla puuliiteri.

Omenapuiden ja salin ikkunan välissä oli kaivo, joka oli kylän syvin, yli 30 rengasta. Myöhemmin sitä syvennettiin lisää. Ämpäri laskettiin alas irrottamalla veivistä ja pitämällä laudanpalaa jarruna vaijeritukkiin ja kaivon oven yläreunaan tukien. Ylösveivatessa piti olla tasainen liike, ettei vesi läikkynyt tai ämpäri tarttunut renkaidensaumoihin ja ettei ote tai jopa nostaja itse lipsahtanut kaivoon kun ämpärin sai kiinni ja kaatoi veden keittiöämpäriin.