
Kenkäkauppias Tauno Saarinen osti huhtikuussa 1969 Ahjolan kiinteistön ja rakennutti tontille keltatiilisen kaksikerroksisen liiketalon. Kenkäkauppa muutti siihen tammikuussa 1976 Vihdintien toiselta puolelta Vihdin Säästöpankin kiinteistöstä.
Kenkäkauppa oli avattu 1969 Keskipisteen laidalla kauppias Kukon talossa. Sieltä kenkäkauppa siirtyi 1975 Säästöpankin taloon. Samalla liikkeen nimeksi tuli Nummelan Keskuskenkä. Hannu Saarinen toimii nyt tämän liikkeen johtajana.
Liiketalon yläkerrassa oli aiemmin Sirkka Pihlströmin omistama Nummelan kirjakauppa. Siellä oli myös jonkin aikaa Kari Nymanin optikkoliike.
Jäähykujan puoleisessa päässä oli alussa Leena Olkkosen, o.s. Hankivaara perustama vaatetusalan liike Koketti. Se siirtyi myöhemmin Osuuspankin taloon. Yläkerrassa on toiminut myös Vihdin kunnan perheneuvola ja Mika Tammirinteen omistama Kopiopalvelu. Alakerran Jäähykujan puoleisessa päässä oli aluksi Taisto Laakson Nummelan tapetti ja väri. Nummelan asuste- niminen vaatetusalan liike ja Muotihuone-liike ovat olleet Jäähykujan puoleisessa päässä. Myös Varastomyynti ja mm. Tiimari ovat olleet rakennuksessa. 1992 liiketaloa korotettiin. Nummelan Keskuskenkä sai kolmanteen kerrokseen varastotilaa