Pertti Nieminen
Pertti Nieminen aloitti Tehotarvike Oy:n varastolla 1955 vuoteen 1957. Tämän jälkeen hän toimi Konalan ja Nummelan tehtailla eri tehtävissä, työnjohtajana kevytmuovi- ja vaahtokumiosastolla sekä myöhemmin tutkimuspäällikkönä tuotekehityksessä vuoteen 1966.
Pertti muisteli ensimmäisiä työtehtäviään, joka oli muun muassa johtajatuolin verhoaminen.
Hän aloitti uudelleen Martela Oy:n palveluksessa 1975 tutkimuskeskuksessa oltuaan välillä muiden työnantajien palveluksessa. Tutkimuspäällikön tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuona 1998.
Pertti Niemisen eläkejuhlat vuonna 1998




Tutkimusosastolla oli tapana joka joulu ottaa valokuva oman osaston henkilökunnasta.
.

Valkoisia rakeita Enäjärvessä: Pertti muistelee seuraavaa:
Silloinen terveystarkastaja, eläinlääkäri Raivio otti yhteyttä Pertti Niemiseen ja ”se sanoi, että nyt siellä on Enäjärvessä niitä rakeita, lähdetäänpäs katsomaan. ja minähän läksin sen kanssa katsomaan. Autolla mentiin ja tottakai niitä oli siellä, se sanoi, että niitä ei saa tulla sinne, on ympäristöhaitta. Eihän ne mihkään sieltä lahoa eli ne kellui siellä rannassa, kun viemäri vei ne sinne. Siihen Simo Kovelo isännöitsijänä sanoi, että tämä täytyy hoitaa, no laitettiin sitten siivilät kevytmuoviosaston lattiakaivojen päälle ettei niitä pääse sinne viemäriin. ”
Martelan tulipalosta Pertti muistelee:
Kevytmuoviosastolta valui vettä vaahtokumiosastolle, joka häiritsi työntekoa. Ongelmaa korjattaessa kipinä sytytti varastopuolella tulipalon. Palokunta kutsuttiin paikalle. Toimintaa auttoi se, että osa henkilökunnasta kuului Vapaapalokuntaan.
Ojasen poppoo
Sirkka Kalmin (ent. Ojanen) muistelmia:
Sirkalle kertyi työvuosia Martelassa 18 vuotta. Ompelimon siirtyessä Palojärveltä Nummelan harjulle, silloinen työnjohtaja Erkki Haapaniemi pyysi Sirkkaa töihin ompelimoon. Sirkan tehtävänä oli silloin patjan päällisten ompelu.


Sirkan koko perhe työskenteli myös Martelassa. Hänen silloinen miehensä Lauri (Lasse) toimi kirvesmiehenä ja laitosmiehenä tehtaalla n. 13 vuotta. Lapsista vanhin, Seppo oli töissä puupuolella n. 14 vuotta ja tytär Seija työskenteli konttorissa puhelinvälittäjänä sekä muissa toimistotöissä tammikuusta 1973 syyskuuhun 1977. Nuorin lapsista, Sirpa meni koulun jälkeen heti töihin ompelimoon, jossa hänen työsuhteensa kesti n. 10.vuotta.
Työantaja panosti myös henkilökunnan ja heidän perheidensä vapaa-ajan toimintaan. Talvella oli hiihtokilpailuja ja mäenlaskua ym. talvilajeja. Osallistuminen kisoihin oli runsasta aina johtajia myöten.




luovuttamassa palkintoa Sirkalle.

Erkki Jussila, Lauri Rautakoski ja Niilo Jaarinen.
Kesällä suunnistettiin ja yleisurheiltiin. Martelasta osallistuttiin aktiivisesti puulaakitoimintaan. Työntekijöitä muistettiin myös jouluna ja vuosipäivinä.
Työntekijöillä oli mahdollisuus saada aravalainaan takaus työnantajalta.
Ojasen perheen rakentaessa omakotitaloa 1964 Puolukkatielle he saivat
tämän takauksen.
HENKILÖKUNNAN VIRKISTYSTOIMINTAAN LIITTYVIEN KILPAILUJEN PALKINTOJA, ANSIOMERKKEJÄ YM.




Martela rakennutti lomamökkejä Snappertunaan, meren läheisyyteen Tammisaareen ja Kivijärvelle Pusulaan sekä Kesälahteen. Seija muistelee, että henkilökunta sai tehtäväksi sisustaa mökit laadukkailla materiaaleilla mm. Stockmannin sisustustavaroilla. Lomamökit olivat henkilökunnan vapaa-ajan käytössä. Mökin käytöstä maksettiin vain sähkön kulutus.
Sirkka muisteli vielä, että työväenopisto järjesti ruokakursseja Martelan työpaikkaruokalan tiloissa. Kurssin vetäjänä toimi kotitalousopettaja Inkeri Päivähonka.

sekä muita kurssilaisia.
Sisko Kaunisto ja Tuula Kettunen os. Leander
Sisko Kaunisto os. Laitinen muutti Nivalasta Nummelaan 18-vuotiaana ja aloitti työuransa Martelassa 1974. Siskon tuleva mies liittyy myös Martelaan. Nummelalainen Juha Kaunisto oli Vihdin Sähkössä töissä ja tämän vuoksi hän sai usein työkomennuksen tehtaalle. Siellä pari tapasi ja heidät vihittiin 1982. Sisko jäi eläkkeelle 2019, palvelusvuosia kertyi hänelle kaikkiaan 45 vuotta.
Nummelalainen Tuula Kettunen os. Leander meni 17-vuotiaana Martelan palvelukseen 1972. Tuula löysi myös tulevan aviomiehensä työpaikaltaan, kun Ilomantsista kotoisin oleva Reima Kettunen tuli 1973 tehtaan palvelukseen verhoilijakoulusta Teuvalta. Avioliitto solmittiin 1982. Tuula jäi eläkkeelle lokakuussa 2019 ja palvelusvuosia hänellä kertyi 47 vuotta 7 kuukautta.
Siskon ja Tuulan ystävyys alkoi jo työpaikalla. He työskentelivät Martelassa erilaisissa työtehtävissä Seuraavassa Siskon ja Tuulan muistelmia.
Martelan tulipalosta Tuula ja Sisko muistavat, että kaikki vaan katsoivat toisiaan hölmönä ja kuka lähtee ensimmäisenä ulos. Tuula muisti, kuinka he heittivät tuolin stryrox-runkoja ikkunasta ulos.
Kilta tuolin juhlatilaisuus: Tuula muistelee, että Juhla- Kilta tuoli numero 338 445 saatiin valmiiksi viime hetkellä ennen juhlan alkua. Tuoliin tulivat kaikkien sen valmistukseen osallistuneiden henkilöiden nimet. Kiire oli kova ja Tuula verhoilijana viimeisteli tuolin., joka trukin kyydissä tuotiin esille juhlaan.

suunnittelu Olli Mannermaa
Henkilökuntaa muistettiin eri tavoin, mm. Tuula ja Reima saivat häälahjaksi Lattoflex patjat. Sisko muistelee saaneensa myös patjat ns. kiitoslahjana hyvästä työsuorituksesta. Hän sai työnantajalta arvokkaan Kalevala-korun täyttäessään 60 vuotta.

Vapaa-aikoina perhe Kaunisto lomaili työnantajan mökeillä Snappertunassa ja Pusulassa. Kalastus oli mieluinen harrastus jo silloin Siskon miehelle Juhalle.

Istumassa Kari Hettula ja Merja Jussila, ylhäällä vasemmalta Anne Jussila, Joel Ståhl,
Eero Tuoriniemi, Arja Alijaakkola, , Helena Veijalainen, ( Jaska ??), Sisko Kaunisto ja Raija Luostari
Henkilökunnan pikkujouluista on myös Siskolla ja Tuulalla hyvät muistot.

Sisko Kaunisto ja Tuula Leander kuuluivat Martelan Senioreihin ja osallistuivat kerhon järjestämiin tapahtumiin. Kerhon jäseneksi kutsuttiin hallituksen toimesta kaikki yhtäjaksoisesti 20 vuotta Martela Oyj:n palveluksessa olleet henkilöt.
Martelan Senioritoiminta aloitti 1978, perustamiskokouksessa ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Matti S. Martela.

Seniorikerhon toiminta oli vilkasta. Yhdessä tehtiin matkoja, käytiin teatterissa, osallistuttiin hiihtokilpailuihin jne.
Kerhon toimintaa on taltioitu kirjaan, joka on nimeltään Martelan Seniorit 1978 – 2013


Matti ja Tuula Lindström
Matti aloitti 1966 Martelan palveluksessa. Yhteensä työvuosia kertyi 43 vuotta. Hän jäi eläkkeelle 2009. Hänen työuransa alkoi tuolirunkojen valamisella ja sitä tuli joku vuosi tehtyä, Matti totesi. Hän oli omien sanojensa mukaan myöhemmin sekatyömiehenä, siirtyi aina tarpeen tullen osastolta toiselle. Matti toimi työnsä ohella luottamusmiehenä yli 30 vuotta sekä myöhemmin pääluottamusmiehenä. Hän kuului Puutyöväen liiton hallitukseen ja toimi liiton neuvottelukunnassa. Tuula muisteli, että Mattia käytiin haastattelemassa tv:stä liittyen tulopoliittisiin neuvotteluihin. Laki henkilöstön edustuksesta yhtiöiden hallintoelimissä muuttui 1993. Martela Oy:n paikallisiin hallintoelimiin edustus järjestyikin nopeasti. Edustus näissä tehtävissä kesti kaksi vuotta, vuorotellen toimihenkilöt ja työntekijät. Matti Lindström ehti olla peräti kahdesti tässä tehtävässä.
Matti kertoi, että 20 työvuoden jälkeen sai kultakellon ja sen jälkeen aina 5 vuoden välein viikon palkallisen loman ja jonkun tietyn summan rahaa lomamatkaan.
Matin vaimo Tuula oli myös Martelan palveluksessa vuodesta 1970 -1973. Eläkkeelle hän jäi Vihdin kunnan palveluksesta 2010. Tuulan mieleen jäi hyviä muistoja työtovereista. Monet joulut vietettiin Lindströmien kotona työkaverin Helli Vainion perheen kanssa. Helli työskenteli tehtaassa loimaajana.

Matti ja Tuula jouluna 1973.
Lindströmit viettivät lomansa usein Snappertunan, Pusulan tai Kesälahden mökeillä. Myös lapset perheineen olivat usein mukana. Silloin loman viettoon varattiin kaksi mökkiä ja autot pakattiin peräkärryä myöten täyteen tavaroita. Talvilomalla pilkkiminen kuului Matin harrastuksiin ja lapsenlapset pääsivät myös mukaan.

Johanna ottamassa ensiaskeleita.
Tuula Virta os. Valo
Tuula Virta pääsi ripille 1960 ja syksyllä samana vuonna hän aloitti Pitäjänmäellä Tehokaluste Oy:n palveluksessa 1960. Toiminnan siirtyessä Nummelaan hän toimi edelleen leikkaamossa.
Martelan metallimieskurssille 1963 osallistui Jukka Virta. Tuula ja Jukka löysivät toisensa ja heidän vihittiin 1965. Samana vuonna molemmat siirtyivät toisen työnantajan palvelukseen.
Heille syntyi kaksi tytärtä, Sari 1968 ja Kirsi 1971. Tuula oli kotiäitinä joitakin vuosia, kunnes hän palasi Martelaan 1974. Hän työskenteli keskusvarastossa. Tästä työstä Tuula jäi eläkkeelle 2008.

Tuulalla oli oman työnsä ohella monia vuosia luottamustehtävissä. Hän oli luottamusmiehenä, ammattiosaston puheenjohtajana sekä Puutyöväenliiton Uudenmaan piirin puheenjohtajana.
Töiden ja perheen jälkeen Tuulalle jäi aika vielä harrastaa laulua Nummelan laulukuorossa.
Tuula kuului myös Martelan Senioreihin ja osallistui tapahtumiin.
Pintakäsittelytehtaan vihkiminen 27.1.1989. Tätä tilaisuutta varten perustettiin Martelan sekakuoro.

Tuula perheineen vietti myös lomia Pusulan Kivijärven mökeillä. Myöhemmin Martela halusi luopua Pusulan mökeistä. Tuula neuvotteli Jouko Pispalan kanssa henkilökunnan mahdollisuudesta ostaa kyseiset mökit. Sopimukseen päästiin ja kauppakirja tehtiin 2001 ja vuokrasopimuksen siirtomerkintä 2002 Someron yhteismetsän alueeseen.
Mökkiläisten kesken on tapana järjestää pilkkikisat Kivijärvellä, Tuula muistelee seuraavaa: ”meillä on mökkiporukalla aina pilkkikisat talvella ja ekakerralla sanoin, että voin oikeastaan keittää hernekeiton ja nyt mä olen keittänyt jo siis 22 vuotta hernesoppaa. Kauniston Salla kysyi, viittiksä vielä keittää ja joo, jos joku vaan tulee kattilan nostaa, mulla ei enää voimat riitä sen 20 litran kattilan nostoon.”



Tuulan nykyisiin harrastuksiin kuuluu Pappamopot ja vesijuoksu. Pappamopojen Uudenmaan piiri kokoontuu joka kuukauden ensimmäinen maanantai joko Seisakkeella tai Roution ABC:llä.

