Nummelan työväentalo Rientolan pääsisäänkäynnin edessä on kaksi lipputankoa. Aiemmin vappuna toisessa tangossa oli Suomen lippu ja toisessa puolueen punalippu.
Aikaisemmin keskellä pihaa oli iso koivunkanto. Viimeisen remontin jälkeen 1980-luvulla siihen saatiin valaisinpylväs.
Työväentalon käymälät olivat ensin tontin rajalla Työväentien suuntaisesti lähellä nykyisen ulkorakennuksen päätyä. Rakennuksessa oli ns. pikkukamarit ja halkoliiteri. Halkoja varten täytyi varata tilaa myös pihalle, sillä kaikki eivät mahtuneet liiteriin.
Erittäin syvä kaivo, yli 30 rengasta, oli aikoinaan keittiön ikkunan alla naapuritalon, Kuuselan ja työväentalon välissä. Kaivossa riitti vettä myös naapureille. Esim. Harjurinteessä asuneet Lehtoset joutuivat joskus hakemaan käyttövettä työväentalon kaivosta. Kaivoa ei enää ole. Se jäi uuden kadun, Työväentien alle.
Aikoinaan Rientolan tontilla ulkorakennuksen takana oli myös perunamaa, mutta ei muuta viljelystä eikä puutarhaa.
Sodan aikana pihalla oli tilapäinen parakki hyvin lähellä talon päätyä. Se oli pystytetty talossa majoitettujen lentorykmentti Hiiden tai autokomppanian sotilaiden kenttäkeittiötä ja ruokavarastoa varten. Sama parakki on osa nykyistä ulkorakennusta, jota on remontoitu ja jatkettu, mutta sellaisenaan se siirrettiin sille paikalle, missä se nyt on.
Punaiseksi maalatun ulkorakennuksen länsipäässä on ollut liiteri, sitten WC:t ja entisen Satupirtin puoleisessa päässä sauna. Nyt käymälät on purettu ja niiden paikalla on varastotilaa.
Rientolan piha-aluetta käytettiin alkuvuosina myös urheilukenttänä.
