1920-luvulla Haapaniemen talon piha ja puutarha olivat kovin villiintyneitä. Keittiön ikkunan alla kasvoi kultapalloa, muualla pihalla iiriksiä ja harjaneilikoita sekä sireenipensaita. Spirea-aita ympäröi tonttia.
Omasta kasvimaasta saatiin perunat, porkkanat sekä muita puutarhatuotteita. Marjapensaita ja yksi omenapuu oli tontilla. Vihannesviljelykset olivat saunan luona. Aina Brofeldt hoiti kaiken viljelyn. Hän myös hillosi keittiössä, vaikkei siellä muuten ollutkaan. Silloin kuuluu olleen erityisen juhlallista.
Myös kesävierailla oli oma vihannesmaansa. Marjoja he saivat ostaa talon neideiltä. Tontin peltosarkaa vuokrasi mm. hevosmies Klas Alén, joka oli asunut perheineen Brofeldtien tontilla olleessa mökissä ennen oman talon ostoa Albertinkadun toiselta puolelta.
Brofeldtin neideillä ei ollut kotieläimiä, mutta Alénien eläimiä oli ulkorakennuksessa. Tulosen mamman kanat olivat pihalla häkissä. Brofeldtin neidit sen sijaan kävivät ostamassa kananmunia naapuritalon Kivi-Lehtosilta.