Musiikkiopisto

Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto keväällä 2002. Kuva Kirsti Kuusela.

Tässä kunnan omistamassa rakennuksessa toimi Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto. Sen alapuolella olleen torin alueella on nyt pitäjän pääkirjasto ja sen pihapiiri. Musiikkiopisto on pitänyt poikkitaiteellisia tilaisuuksia yhdessä tanssikoululaisten kanssa Pictorissa. Nyt Musiikkiopisto jatkaa Hiiden opiston toimintana Kuoppanummen koulukeskuksessa.

Musiikkikoulu Ti-Ti-Taa

Uuden Eroittajan liiketalon ylimmässä kerroksessa on pitkään toiminut Marjo Suomisen Musiikkileikkikoulu Ti-Ti-Taa, joka nykyään käyttää nimeä Musiikkikoulu Ti-Ti-Taa. Koulun erikoisalana on harmonikansoitto. Monet koulun oppilaat ovat vuosien varrella sijoittuneet erinomaisesti erilaissa harmonikansoittokilpailuissa. Koulun ohjelmaan kuuluu myös vauvamuskari.

————————————————————————-

Bodalew Orest

Orest Bodalew (*1907 Pietari) varttui kasvattina Vilma Patomäen luona Viipurissa ja opiskeli ensin pianonsoittoa Viipurin musiikkiopistossa. Myöhemmin hän opiskeli paljon myös ulkomailla, mm. Pariisissa. Hän puhui venäjää, ranskaa, saksaa, ruotsia ja suomea. Oman perheen kieli oli suomi.
Orest Bodalew oli Chopin- spesialisti, mutta konsertoi suhteellisen vähän. Hän oli ikäpolvensa menestyksekkäimpiä suomalaisia pianisteja. 1930-luvun puolivälissä hän mm. voitti kansainvälisen Chopin-kilpailun, johon otti osaa yli 50 pianistia. Sotien jälkeen hän toimi opettajana Kansankonservatoriossa Helsingissä. Hän julkaisi oman metodinsa mukaisen pianokoulun, viiden sormen tekniikan mukaisen nuotiston. Astrid ja Orest Bodalewin perhe asui aluksi Helsingissä Fabianinkadulla, mutta muutti sotaa pakoon lopullisesti Nummelan Huhdanmäkeen vuosien 1942-1943 tienoilla. Perheeseen kuului kolme lasta: René (*1941 Helsinki), Marina (*1942 Helsinki) ja Ann-Marie (*1949 Helsinki). Tyylikkäästi pukeutunut pianopedagogi matkasi päivittäin linja-autolla Nummelasta työhönsä Helsinkiin. Myös Nummelassa hänellä oli yksityisoppilaita. Siellä hän myös edelleen esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa, vaikkei enää pitänytkään muualla suuria konsertteja. Kouluissa pidetyissä musiikkitapahtumissa hän soitti kevyempää musiikkia, kuten wieniläisvalsseja. Nummelassa sekä laajemmaltakin hänet muistetaan myös intohimoisena kanankasvattajana. Orest Bodalew kuoli vuonna 1965 Helsingissä.

Orest Bodalew 1950-luvulla. Kuvan omistaa René Bodalew.

——————————————————————————————————-

Nummelin Oiva

Nummelassa varttunut suutari Nummelinin suuren musikaalisen lapsikatraan vanhin poika Oiva Nummelin (*1903 Vihti) soitti kontrabassoa Helsingin kaupunginorkesterissa vuosina 1932–1966, vuodesta 1939 äänenjohtajana. Hän opetti Sibelius-Akatemiassa vuosina 1956–1970 ja teki opetustyötä myös muissa musiikkioppilaitoksissa. Hänen oppilaisiinsa lukeutui aikanaan huomattava enemmistö Suomen keskeisistä kontrabasisteista. Suomen kontrabassoklubi rakentui perustamisvaiheessaan Nummelinin oppilaiden ympärille. Nummelinia on luonnehdittu Suomen kontrabassonsoiton isäksi, ja hänet valittiin jo järjestön perustamiskokouksessa vuonna 1976 sen kunniajäseneksi. Hänelle myönnettiin arvonimi Director musices. Oiva Nummelin kuoli vuonna 1981.

—————————————————————————–

Laakso Ilkka

Sotilassoittajakoulutuksen saanut nummelalainen Ilkka Laakso (*1943 Vihti) tuli vuonna 1963 käyrätorvensoittajaksi vastaperustettuun Helsingin oopperaorkesteriin. Sieltä hän siirtyi käyrätorvensoittajaksi Radion Sinfoniaorkesteriin vuonna 1965. Eläkkeelle hän jäi RSO:sta vuonna 2003. Vuonna 1974 Ilkka Laakso tuli Nummelan soittokunnan johtajaksi. Aikaisemminkin hän oli silloin tällöin ollut avustamassa kotikylän soittokuntaa. Suomen Puhallinorkesteriliiton myöntämän kultaisen ansiomerkin Ilkka Laakso sai huhtikuussa 2003. Kunniakirjassa lukee ”Kiitollisena tunnustuksena puhallinmusiikin hyväksi suorittamastasi erittäin arvokkaasta työstä”. Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi Ilkka Laaksolle director musicesin arvonimen marraskuussa 2004.

Kiiski Hannu

Hannu Kiiski (*1956 Virrat) Kiiski opiskeli Tampereen konservatoriossaTampereen konservatoriossa, josta siirtyi Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle. Hän suoritti diplominsa sellonsoitossa vuonna 1973. Vuosina 1973–1974 Kiiski suoritti täydentäviä opintoja Michiganin yliopistossa. Kiiski sai vuosina 1975 ja 1978 Turun sellokilpailussa jaetun toisen palkinnon. Hän eteni semifinalistiksi Kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa Moskovassa vuonna 1978 ja Kansainvälisessä Gaspar Cassadó -sellokilpailussa Firenzessä vuonna 1979. Kiiski piti ensikonserttinsa vuonna 1981. Kiiski aloitti vuonna 1977 työskentelyn Sibelius-Akatemiassa. Alun perin hän oli tuntiopettaja ja vuodesta 1995 sellonsoiton lehtori. Kiiski on esiintynyt solistina ja eri kamarimusiikkikokoonpanoissa useissa maissa. Hannu Kiiski on sanonut: ”Vihdin seurakunta on ollut kotipesäni ja osallistuminen vapaaehtoistyöhön selloni kanssa on minulle erittäin tärkeää ja merkityksellistä.”

—————————————————————————-

Yhtyeitä

Nummelan ensimmäisiä kyläorkestereita oli 1920-luvulla Havaj Jazz Band. Siinä soittivat Eino Nummelin, Esko Helle, Aarne Laustio, Yrjö Koponen ja Onni Nummelin. 1950- ja 1960-luvulla oman kylän musikantit, Kallion veljekset soittivat sekä Heikinmäen lavalla että ns. alalavalla. Ulla-Maija Laakso (o.s. Lindfors) on kertonut olleensa tämän yhtyeen laulusolistina palokunnan juhannusjuhlassa vuonna 1959 ja laulaneensa tuolloin niin suositut laulut ”Muistatko Monrepon” ja ”Balladi Olavinlinnasta”.
Seppo Kallion ja Mikko Långströmin yhteet eri kokoonpanoissa tarjosivat nummelalaisille nuorille soittomahdollisuuksia 1950-ja 60-luvuilla.

Lisää paikallisia muusikoita

Arvo Haaparanta (*1924 Vihti) on kertonut, että kesälavojen tanssimusiikista huolehtivat useimmiten paikalliset soittajat, usein vain yksi ainoa harmonikansoittaja. Arvo ja hänen nuorempi veljensä Reino Haaparanta (*1927) huolehtivat usein Heikinvuoren lavan musiikista. He soittivat molemmat hanuria. Joskus oli soittamassa jokin isompikin ryhmä. Heti sodan jälkeen, 1940-luvulla, kun taas saatiin tanssia, Arvo soitti Jymy-nimisessä orkestereissa, missä Onni Korpela soitti haitaria, Arvo itse haitarin ohella myös viulua ja Ossi Leino toimi rumpalina. Mauno Salmela oli laulusolistina. Kun lavalla ei ollut vahvistimia solistille, Salmela lauloi ”kuttaperkaiseeen” torveen. Rumpu oli halkaisijaltaan n. 80 cm ja se tuotiin kauppanarulla sidottuna polkupyörän tarakalla paikalle. Muista sotia edeltäneiden vuosien muusikoista Arvo mainitsee vielä mm. Kattilamäen pojat eli Nymanin veljekset, Erkki Jalosen, pianisti Klaus Kannon sekä laulusolistina esiintyneen Saara Murron. Erkki Jalonen toimi sekä rumpalina että laulusolistina. Jalosen laulu ”Laps’ olin silloin, kun tein pienen laivan, nyt kuljen kultani kanss’, minun lempeni kallis on” on jäänyt Arvon mieleen. Hän on kertonut, että myös Albertinkadun varrella asuneilla Kauhajärven pojilla oli oma pieni orkesteri. Ainakin Selim Kauhajärvi soitti yhtyeessä. Reino Kauhajärvi (*1910) oli laulumiehiä. Veikko Helle muistelee Nummelan muusikoita teoksessa Emmää menis mihkää! (s.84) seuraavasti: Aallon Arttu (muurari Kalle Aaltosen veli) oli yksi haitarinsoittaja ja Akseli (Akke) Selin. Hän oli vakituinen iltamasoittaja. Häntä ennen työväentalolla soittivat Kattilamäen veljekset Alpertti ja Almus Nyman. Alpertti soitti viulua ja  Almus haitaria, jonka rivien määrää en tullut tietämään, taisi olla pari tai kolme. Siihen aikaan olivat haitaritkin vähempirivisiä.

Myös Seppo Kallion ja Mikko Långströmin yhtyeet eri kokoonpanoissa tarjosivat nummelalaisille nuorille soittomahdollisuuksia.