/><figcaption class=wp-element-captionLalli istuttamassa perunoita. Takana oikealla Pircklenin mamman mökki ja vasemmalla Pasila-talo 1950-luvun alussa. Kuva: Laakson perheen kokoelma

Verstaan seinustalla Laakson perheellä oli monena vuonna tomaattipenkki. Avomaan kurkkuja äiti- Maissi kasvatti joskus verstaan ja Satupirtin välisellä kasvimaalla. Kasvimaalla oli myös juureksia ja reunalla kukkapenkki ruusuineen ja kehäkukkineen. Mansikkamaakin oli. Alkuun se oli ilmeisesti verstaan ja Satupirtin välillä, myöhemmin omakotitalon ja maantien välissä. Satupirtin rajalla ulkorakennuksen kulmalla oli vanha omenapuu, jonka äiti oli kasvattanut siemenestä. Sen omenat olivat pienehköjä ja happamia, mutta niistä tuli hyvää omenasosetta. Talon alapuolella oli alkuaikoina perunamaa. Perunan-teossa oli hevosineen joskus Virran Eemil ja ainakin kerran Lovelan Koskinen. Maa oli laihaa. Koko kasvimaahan kylvettiin herneitä typpivajeen korjaamiseksi. Palkoja lapset napsivat ihan luvan perästä. Joku ohikulkenut maanviljelijä pui herneet puimurillaan. Tuloksena oli pieni säkillinen toukkaisia herneitä. 

Maissilla oli jo omakotitalon aikaan ja vielä Työväentien kerrostaloon muuton 1990 jälkeen 4H- yhdistykseltä vuokrattuna kasvimaa Härköilästä. Hän viljeli 4H-kasvimaalla erilaisia vihanneksia ja juureksia. Viljelijänaapureina olivat silloin Maissin sisko Mirja Tammilahti ja Niilo Haaparanta. Maissi muisteli, että kerran eräänä syksynä myyrä vei Niilon perunat,  mutta hänen perunoihin myyrä ei kajonnut vaikka perunamaat olivat lähekkäin.  

/><figcaption class=wp-element-captionMaissi Laakso kastelee kasvimaata kesällä 1991. Kuva: Laakson perheen kokoelma
/><figcaption class=wp-element-captionMaissi Laakson sipulisatoa kerrostalon parvekeella 1990. Kuva: Laakson perheen kokoelma