Meille lapsille oli elämys kun Luontolan hevoset kärryineen menivät maantietä talomme editse Keskipisteelle ja takaisin. Leikimme pihalla monta kertaa keskenämme ravaten ja korskuen ”Luontolan hevosta”. Isä oli tehnyt meille puiseen tukevaan laatikkoon aisat ja alle vanhoista lastenrattaista pyöräparin, ja meillä oli hevosvuorossa ollessamme äidin tekemät suitset, valjaat ja ohjakset.
Alle kymmenvuotisina kävimme sisarusparvena keskipisteellä Aurassa ostoksilla siten, että minä olin hevonen, Kaj ja Else-Maj istuivat laatikossa ja Irma kulki vieressä ohjaksissa kuskina. Herätimme melkoista huomiota sekä kaupan asiakkaissa että ilkkumiseen saakka Vihdintie 2 ravintolan rappusilla istuvissa paikkakunnan ”isoissa pojissa”. Viimeksi mainitusta syystä en muutaman naurunremakan jälkeen enää suostunut Luontolan hevoseksi.
Sukunimemme innoittamana viherpeukalona isäni laittoi pihalle, sittemmin myös uuden huvilan tontille monipuoliset pihapuutarha- ja koristeistutukset. Ruusut tykkäsivät erityisesti hevosenkakkaroista, joita aina heti Luontolan, Päivölän ja muidenkin hevosten mentyä kävimme maantien mäestä ämpärin, pikkulapion ja rukkasten kanssa keräämässä. Talon alla talviaan viettävillä ja keittiön ikkunan alla maitokupilla käyvillä siileillä oli merkillinen taipumus kaukaisen autonäänen kuullessaan lähteä viipottamaan viistoon ylämäkeä ”bersån” eli sireenimajan ohi läpi kuusiaidan suoraan tielle. Monta kertaa juoksimme niitä kiinni pihalla ja laitoimme rukkasilla ämpäriin ja toimme takaisin kauemmas tiestä – mutta useamman kuin kerran ne osuivat tielle juuri samaan aikaan kuulemansa auton kanssa – ja sitten meillä oli taas eläinhautajaiset.
Sota-aikana pihalla oli keittiön ikkunan puolella kanikoppeja ja niissä ainakin kymmenen pupua. Minusta on otettu verannan rappusilla kuva usean pupun kanssa. Meillä oli jossain vaiheessa puputurkit ja talvilakit ja ilmeisesti söimmekin niiden lihaa. En muista, että olisin koskaan tajunnut asiayhteyksiä niin, että olisin saanut shokkeja. Kevät-, ja syysmuutot kaupungista kaupunkiin ilmeisesti toivat tarpeeksi muutakin uutta elämään.
Kun keittiöstä mentiin pihalle, olivat oikealla, jatkuen salin ikkunan eteen asti omenapuumme: kaksi valkeatakuulasta (Transparant Blanche), Bergius, Kaneliomenapuu, ”keittiöomenapuu” eli Sävfstaholma sekä kaksi talviomenapuuta Antonovkaa. Omenapuiden alla oli mustaviinimarjapensaita.
Vanhan huvilan pihassa ei ollut saunaa. Perhe kävi viikoittain suutari Kallion saunassa. Lapset kävivät iltapesulla keittiön rappusilla, missä ”lotrattiin” pesuvateihin kylmää rännivettä ja keittiön hellan ”reservoaarista” vesisäiliöstä kuumaa joukkoon.
Vanhan huvilan rännien alla oli isän pommitetuista kaupunkitaloista ostamia peltisiä kylpyammeita. Yksi oli emalinenkin. Niistä saatiin sekä pesu- että kasteluvettä. Keittiön ikkunan lähellä pihapöydän liepeillä oli 1940-luvulla pyöreä puuvanna ja sittemmin pieniä lasten pelti-, ja muoviammeita kesäpesuihin ja -leikkeihin. Ammeissa lapset uittivat joskus onkimiaan kaloja. Kerran Kurt osti joltakin nummelalaispojalta ravun. Se oli niin ihmeellinen otus, että sellainen piti saada kotiammeeseen.
Ulkorakennus oli punainen, harjakattoinen rakennus ja se sijaitsi keittiön ovesta hieman viistoon oikealle runsaan talonmitan päässä. Rakennuksen pohjoissivulla oli ulkokäymälä ja eteläsivulla puuliiteri.
Omenapuiden ja salin ikkunan välissä oli kaivo, jota muistan mainitun kylän syvimmäksi, taisi olla yli 30 rengasta (ja sitä syvennettiinkin). Ämpäri laskettiin alas irrottamalla veivistä ja pitämällä laudanpalaa jarruna vaijeritukkiin ja kaivon oven yläreunaan tukien. Ylös veivatessa piti olla tarkkana ja tasainen liike ettei vesi ehtinyt läikkyä liikaa tai ämpäri tarttua renkaidensaumoihin ja ettei ote tai jopa nostaja itse lipsahtanut kaivoon kun ämpärin sai kiinni ja kaatoi veden keittiöämpäriin.