

Tuusan tilan uusi päärakennus, kahden sukupolven paritalo valmistui 1960. Asunnot olivat yhdessä tasossa, mutta Meritien puoleisessa yläkerrassa oli myös asuintilaa. Tilan vanha päärakennus purettiin uuden valmistuttua 1961.
Vuokko ja Aarne Laustio asuivat aluksi isommassa asunnossa ja Helena ja Pekka Laustio saunan puoleisessa päädyssä. Parin vuoden kuluttua vanhemmat Laustiot pääsivät muuttamaan Tuusan mäelle valmistuneeseen uuteen punatiilitaloon, joka valmistui 1962. Nuoremmat Laustiot saivat nykyään Suomelaksi kutsutun talon isomman asunnon ja Pekan sisar Sinikka pienemmän.
Helena Laustio avasi 1970 asuintalon kellarikerroksessa Nummelan lastenpukimo nimisen liikkeen. 1987 liikkeen nimi muuttui modernimmaksi Jipiiksi. 1994 Jipiin tiloja laajennettiin ja liiketaloa ehostettiin. Jaana Laustio jatkoi liikettä vuoteen 2005 asti.

Kellaritason toisessa liiketilassa toimii tällä hetkellä Merja ja Jorma Leanderin omistama taidekehystämö ja taiteilijatarvikkeita myyvä Artway.
Tällä hetkellä Helena ja Pekka Laustio asuvat yksikerroksisessa Mäki-Tuusassa, joka alunperin rakennettiin Vuokko ja Aarne Laustion eläkekodiksi.

1964 valmistui Tuusanmäelle vielä yksi omakotitalo, Tuusanrinne mihin Sinikka, o.s. Laustio ja Kimmo Joki muuttivat.