Sentraalipolku 6B (Harjulan talon tarina)

Tarina / Kurt Linderoos muistelee

Harjulan vanhan talon valkoiseksi maalatulta verannalta johtivat lasi-ikkunaiset pariovet eteiseen, porstuaan. Heti vasemmalta menivät portaat yläkertaan – ja portaissa oli neljän rappusen jälkeen lukittava ovi, jossa oli iso avain. Portaiden jälkeen vasemmalle johti ovi välihuoneeseen, joka oli sisarteni, Irma-Anitan ja Else-Maj’n huone. Portaiden umpinaiseen alustaan johti eteisestä komeronovi. Porstuassa oikealla oli myös Toivo-sedän komero sekä erittäin harvoin käytetty ovi hänen huoneisiin. Porstuasta suoraan johti ovi saliin, joka ilmeisesti vähäisen luonnonvalon takia oli hämärä, koska se oli pitkä ja ikkuna oli pohjoisseinällä.

Salissa oli paljon ihmeellistä, johon meillä oli mahdollisuus tutustua varsinkin joululomilla. Sisääntulo-ovesta heti vasemmalla oli lasiovellinen korkea kirjakaappi, jonka kirjoihin emme aluksi ollenkaan saaneet koskea. Vanhusten kuoltua löysimme sieltä sitten yksi toisensa jälkeen lapsenmieltä monella tavalla avartavia ja jännittäviä juttuja. Monia niistä lueskelimme iltamyöhinä salaa omiltakin vanhemmiltamme. Kirjakaapin alalaatikko oli täynnä joulukoristeita, joilla vuosittain puimme salin ikkunan ääreen sijoitetun kuusen.

Peremmällä pyöreän, peltipäällysteisen ja valkeaksi maalatun uunin jälkeen vasemmalla seinällä oli valtava astiakaappi koristeellisin pylväin ja ornamentein. (Taitaa nyt olla veljelläni Kaj’lla Mäntsälässä). Ikkunan ääressä oli iso kirjoituspöytä ja oikeassa ikkunakulmassa ihmeellinen korkea lipasto, jonka yhden laatikon takana oli salalokero. Myös lipaston klaffiläppä oli erikoinen: se aukeni vain jos osasi avaimen vaatimat monivaiheiset salaliikkeet. Keskellä oli salin pöytä tuoleineen. Äitini pelkäsi ukkosta, sai päänsäryn ja pakeni joskus salin pöydän alle. Pöydän pöytäliinan reunat ulottuivat melko alas. Minä puolestani rakastin ukonilmoja, riisuuduin uimahoususilleni ja huristelin isolla miesten pyörällä – aluksi rungon välistä ajaen – yhä uudelleen ”alatien” päästä päähän eli Toivo-sedän ikkunan alla olevalta kuusiaidan portilta metsän halki lätäkköisenä kulkevaa ”alatietä” aina sen toiseen päähän Vihdintien ja Ojakkalantien risteykseen ja takaisin.

Silloin tällöin pääsimme yksitellen Toivo-sedän huoneisiin ihmettelemään hänen ”aarteitaan”. Toivo-setä oli saanut meiltä talviseuraksi nuken, jonka kirjoittamia juttuja hän sitten joululomilla ja joskus kesäiltoinakin luki meille ääneen salissa ovensa lähellä olevassa keinutuolissa. Toivo-sedällä oli ”laskiämpäri” komuutissa huoneessaan ja sen hän tyhjensi ulkohuoneen taakse. Huvilan eteisen komerossa oli myös huussi-istuin, mutta sitä ei taidettu koskaan käyttää.

Välihuoneessa asuivat eläessään mummi ja muffa, Ida ja Johan Hirn, mutta myöhemmin se oli tyttöjen huoneena. Huoneessa oli uunin vieressä peilillinen komuutti, jonka sisällä potta ja päällä upotettu pesuvati ja karahvi. Seinillä ovien yläpuolella olivat isän ”puhtaaksipiirtämät” isot Hirnin ja Hjertan suvun vaakunat röpöraameissa sekä pieni oikea kauriinpää.

Keittiössä hellan ääressä tehtiin ahkerasti sekä ruokia että sadonkorjuun aikaan Mehumaijalla (kun sen ihmeen sai kaupasta) mehuja ja survoksia. Hellan jälkeen oikealla oli puulaatikko sekä apulaatikoita, joihin keräsimme sytykkeiksi käpyjä ja lastuja ja kaarnaa metsiä myöten. Oikealla ikkunan ääressä oli ruokapöytä tuoleineen ja välioviseinällä astiakaappi. Vesiämpäritaso oli eteisseinustalla.

Oikealle oli ruokakomeron ovi ehkä metrin korkeudella. Komeron seinustojen hyllyille teimme vateihin viiliä Tammilahden kellarin ihmeellisestä aluspiimästä, jota käytiin aina hakemassa sieltä lisää, kun ukkonen pilasi omamme.

Isovintti oli minun ja veljeni Kaj’n huone, jossa oli vielä äidin lapsuuden aikainen lasiovellinen nukkekotikaappi ja keinuhevonen, jolla oli oikeat harjakset. Teimme sinne itse myös koronapelin, joka sittemmin siirrettiin uuden huvilan isoon vinttiin. Isosta vintistä johti komeronovi laajaan katonlappeessa olevaan lämpöeristämättömään takavinttiin. Se oli seiniä ja katonrajoja myöten täynnä isän romukaupoista hankkimia saranoita, ruuveja, nauloja, heloja, kattokruunuja, lukkoja, raameja ja vaikka mitä. Sinne laitettiin välivarastoon myös kesäisin ulkohuoneen edessä olevalla höyläpenkillä taiteilemamme moninaiset muodokkaat piironginjalat, peilinkehykset, henkarit ja ties mitkä. Osalla oli käyttöä Helsingin Kruunuhaankatu 3 B 19:n kaupunkiasunnossamme ja osalla sittemmin uudessa huvilassa.

Äidin ja isän huoneessa oli aluksi myös nuorimmaisten sänky. Isän alkovi ”sisäänrakennettuine” sänkyineen oli katon lappeen alla.

Mosterin ja Akke-sedän, Gerda ja Axel Gyllingin huoneessa kävin vain pari kertaa, mutta sieltä tuli aina paha sikarinhaju, vaikkei siellä muutamaa kertaa enempää vuodessa oltukaan – ellei sitten meidän poissa ollessamme. Ja niin ehkä juuri olikin, miten lapsettomat olisivat kakaralauman mekastuksessa viihtyneet.