Vihdintie 1 (Flinkmanin/Kukon talo)

/><figcaption class=wp-element-caption

Erland Kukko hienon amerikanrautansa edessä. Kuvan omistaa Leena Åkerman.

Pekka Erland Kukko (1922 Viipurin läänin Pyhäjärvi) tuli lokakuussa 1946 Nummelaan. Hän perusti Keskipisteen reunalla olleeseen, entiseen Flinkmanin/Pirken liiketaloon, sekatavarakaupan ja piharakennukseen putkiliikkeen. Hänen isänsä Tuomas Kukko (1890 Viipurin läänin Pyhäjärvi) saapui Nummelaan 1951. Hän tuli mukaan poikansa Erlandin sekatavarakauppaan. Kukoilla oli myös kioski talon Sähköyhtiön puoleisessa päässä. 1950-luvulla mm. Paula Jalava, Hilkka Kotamäki, Eira Helle ja Hilma Järvinen olivat siellä töissä.

1948 kuvissa Kukon talon ulkoasua ei ole vielä muutettu. Kukon perheen toimesta taloa korotettiin ja julkisivu muutettiin täysin 1949. Talo päällystettiin jollakin levyllä ja liiketiloihin tuli isot ikkunat.

Myöhemmin siirtomaatavaraliike jäi Erland Kukon omistukseen ja Tuomas Kukko piti sahaa ja huoltoasemaa Lohjantien varressa. Hän myi sahalta rimoja polttopuiksi. Veikko Helle on kertonut hakeneensa niitä käsikärryillä. Kun hän oli tehnyt kuorman ja aikoi maksaa, pyysi Tuomas Kukko odottamaan hetken, että ehtisi käydä katsomassa punnan kurssin. Sahanomistaja kuuluu olleen erinomainen ”päässälaskija” tavaraa hinnoitellessaan. Hän asui ensin kauppatalon yläkerrassa, mutta osti myöhemmin Niilo Suckmanin talon, missä hän asui vaimonsa Sofian kanssa. Siellä sijaitsi myös sahan toimisto

Erlandilla ja hänen vaimollaan Hely Annelilla (1927 Kiikka) oli kolme tytärtä: Leila (1950 Helsinki), Anja (1952 Helsinki) ja Mervi (1953 Vihti).

Erland Kukko muutti Kukko-talosta (seurakunnassa kiinteistön nimeksi on merkitty Kukkola) 1950-luvun lopulla Huhdanmäelle ja aloitti siellä Mora-tuote yrityksensä, joka valmisti mm. metallisia valaisinpylväitä.

Perhe muutti myös asumaan nykyisen Viertäjäntien varrella olleeseen rakennukseen. Täältä Erland Kukko muutti 1960-luvun alkupuolella Huhmariin. Sieltä hän osti entisen Sellgrenin kutomon tilat ja jatkoi siellä Mora-tuotteen toimintaa. Hän muutti asumaan samassa yhteydessä olleeseen asuinrakennukseen.

Väinölän etelänpuoleinen sivu kuvattuna naapuritontilta, kun Kuulan peltisepänliikkeen tuotantolaitosta aletaan rakentaa 1960-luvun alussa. Kuva: Leena Åkermanin kokoelma

Frigård-nimen Väinöläksi muuttanut Väinö Kauramäki myi 1956 talon Erland Kukolle, joka perheineen muutti Keskipisteen liiketalosta Huhdanmäkeen. Ulkorakennuksen paikalle pystytettiin peltikuorinen teollisuushalli, mihin Nummelan Lämpöhuolto Oy:n toiminta siirtyi. Työntekijöitä oli muutamia ja työjohtajana toimi rouva Anneli Kukon veli Martti Heli.