
Nykyisen Pisteenkaaren varrella on säilynyt vain yksi 1940-luvun alussa valmistunut talo. Se on Seurakuntakeskuksen tontilla Kappelitien kulmassa. Puuseppä Vilho Laukkanen aloitti talonsa rakennustyöt tällä Ridalin tilan maista lohkotulla tontilla jo 1930-luvun lopulla. Apuna oli taitava kirvesmies Almus Metso. Sotavuonna 1942 Laukkaset pääsivät muuttamaan kaksikerroksiseen taloonsa.
Alakerrassa oli kaksi huonetta ja keittiö. Se jäi perheen käyttöön. Yläkerrassa oli huone ja keittiö. Sinne otettiin vuokralainen. Suuren talon yläkerta tarjosi kulmakunnan lapsille oivat leikkitilat. Yläkerran alkovissa pukeuduttiin erilaisiin rooliasuihin, kun esitettiin näytelmiä. Työväentalon näyttämöllekin päästiin. Mukana olivat ainakin Östermanin Tarja, Valon Marja-Leena ja Kallion Seppo. Tuulikki Hirvonen, o.s. Laukkanen soitti myös pianoa. Soittotunteja antoi tuolloin kemikaliokaupan omistaja rouva Estrid Hirn. Laukkaset myivät talon 1962 Eeva ja Arvo Purjeelle. Purjeet asuivat talossa vuoteen 1990, jolloin he myivät kiinteistön Vihdin kunnalle. Kunta teki tontinvaihtoja Vihdin seurakunnan kanssa 1992 ja tällöin tontti siirtyi seurakunnalle.
Vuona 2023 tontille aloitettiin rakentamaan asuinkerrostaloa, joka valmistunee 2024.