

Seppä Kaarlo (Kalle) Vilhelm Långström (1877 Vihti) tuli Niemenkylän Högkullan Friikoolista Nummelaan 1900. Samana vuonna hänet vihittiin Aina Aurora, o.s. Lustbergin (1880 Siuntio, Lieviö) kanssa. Kallen isä Juho oli myös seppä ammatiltaan. Ennen naimisiin menoa Kalle oli työskennellyt sekä isänsä pajassa että Fiskarsissa.
Toivolan puolen hehtaarin suuruiselle tontille rakennettiin ensin paja sekä pajakammari, missä asuttiin ennen talon valmistumista. Tällä tontilla oli myöhemmin tilaa myös vanhimman pojan, Laurin autokorjaamolle.
Taloa ympäröi iso puutarha ja tontin alareunassa Välitien, nyk. Hannankadun varrella oli pitkä, kapea pelto. Lisää viljelymaata saatiin vuokraamalla kansakoulun peltoa. Mäkirinteessä oli sauna, jossa Aina Långström palvasi lihaa. Myös kyläläiset saivat tuoda lihaa palvattavaksi.
Saunan vieressä oli tontin kaivo. Alhaalla rinteessä oli kellari. Pitkässä ulkorakennuksessa oli tilaa kotieläimille.
Julkisivussa oli kaksi ovea, joista vasemmanpuoleisesta kuljettiin yläkertaan ja oikeanpuoleisesta perheen asuntoon. Kansakoulun puoleisesta ovesta päästiin alakerran toiseen asuntoon, mihin kuului keittiö ja kammari. Yläkerrassa oli kaksi asuntoa; sommassa oli keittiö ja kamari ja pienemmässä hellahuone, mihin liittyi makuualkovi. Perheen käytössä oli iso tupa, missä lapset nukkuivat, pitkä ja kapea etukammari vanhempien makuutilana sekä takakammari vierashuoneena.
1920-luvulla Toivolan talo paloi pahoin. Palo sai alkunsa leivinuunista. Korjaamisen jälkeen siellä oli tilaa myös lasten perheille.
1953 Ojakkalalainen Uski osti Toivolan vanhan talon, mutta ei koskaan muuttanut Nummelaan. Talo siirtyi Vihdin kunnan omistukseen. Talossa asui erilaisia kunnan ”hoidokkeja” ja ”puliukkoja” ja sitä kutsuttiin ”nousevan auringon taloksi”. Se ränsistyi varsin pian ja purettiin.

