Lohjantie 47 MAIJALA

Talon asukkaat olivat Anna Maria (Maija) Tajanen os. Lindholm (1926 -2003), joka sekä kotona, työssä että kylällä tunnettiin yleisesti puhuttelunimellä Maija sekä Paavo Jalmari Tajanen (1925 -2003).
Talon poika oli Erkki-Juhani Tajanen (1946- ).
Sekä Maija että Paavo työskentelivät pitkään Osuusliike Auran palveluksessa. Maija teki päivätyönsä Osuusliike Auran siirtomaaosastolla ja sittemmin Aura Sokoksessa eläkkeelle jäämiseensä saakka. Paavo työskenteli Osuusliike Auran rautaosastolla ja myymäläautossa sekä myöhemmin Martelassa, josta hän jäi eläkkeelle.
Paavo Tajanen oli innokas vapaapalokuntalainen Nummelan VPK:ssa. Paavo oli myös pidetty ja usein pyydetty huutokauppameklari. Hän toimi myös viimeisinä aikoinaan Vihdin Sydänyhdistys ry:ssä. Maija Tajanen oli mukana perustamassa Nummelan VPK:n naisosastoa sen perustamiskokouksessa 21.4.1959. Erkki Juhanin harrastuksiin kuului mm. kitaran soitto.

