

Jäähykujalla sijaitseva Pohjanrinne -talo oli ministeri Veikko Hellen ja Toini Hellen perheen kotitalo.
Lautarakenteista taloa rakennettiin rakennusmestari Juho Aarnin tyyppipiirustusten mukaisesti 1941-1945. Seuratalon mäen pohjoisrinteen 2100 m2 tontti oli lohkottu Tuusan maista. 1981 perhe osti Vihdin Sähkö Oy:ltä lisämaata, minkä jälkeen tontin koko oli n. 2974 m2.
Talo rakennettiin sodan aikana. Ollessaan lomalla rintamalta, Veikko itse kaivoi talonsa sokkelia, Toini-rouva huolehti työn jatkumisesta. Puutavara oli hankittu Ali-Rostilta. Tupaantuliaiset pidettiin 23.10.1942.
Paikan nimeksi piti tulla ”Joukola” vanhimman pojan, Joukon mukaan, mutta vieressä oli jo seuratalo Joukola. Paikasta tuli sijainnin ja ilmansuunnan mukaan Pohjanrinne.
Talon alakertaan valmistui kahden huoneen ja keittiön asunto. Kaksilapsinen perhe muutti sinne Lohjantien Untolasta, Kankaanpään talosta. Olohuone oli nykyisen Jäähykujan puoleisessa kulmassa. Perheen pojat, Jouko ja Jyrki, nukkuivat kerrossängyssä vanhempien makuuhuoneessa. Huoneissa oli peltiuunit ja keittiössä puuliesi.
1940-luvun puolivälissä tehtiin tontin alalaitaan saunarakennus, missä saunatilojen lisäksi on liiteri, huusi ja ullakko.

1950 yläkerran kamarin ja keittiön asuntoon muuttivat Toini Hellen vanhemmat Kalle ja Fiina Laakso. Kamarin puolella oli Porin Matti ja keittiössä puuhella.
1957 taloa laajennettiin huomattavasti. Silloin tehtiin iso olohuone, sieltä yhteys keittiöön, vaatehuone ja parveke. Eteinen suureni ja sieltä tuli käynti yläkertaan. Kellarikerrokseen tehtiin pannuhuone, lisää kellaritilaa, verstas sekä suihkuhuone. Talossa oli ensin öljylämmitys, myöhemmin sähkölämmitys. Laajennuksen teki Tauno Örnberg. Rakennus vuorattiin harmailla mineriittilevyillä.
Entisestä olohuoneesta tuli Veikon työhuone. Veikon työpöytä ja nk. tupakkapöytä olivat Hellen verstaan valmistamia. Vuodesta 1985 Veikon työhuone oli yläkerrassa. Viimeisinä vuosinaan hän työskenteli taas alakerran kulmahuoneessa.
1972 yläkerran vinttikomerosta tehtiin kylpyhuone ammeineen. 1986 rakennettiin kylpyhuoneen tiloihin sähkösauna. Työn suoritti Nils Blom.
Talon pihapiirissä ei ollut kaivoa. Käyttövesi haettiin seuratalon kaivosta. Vesijohtovesi tuli Merisen kaivosta. Likakaivo oli saunan vieressä.
Puutarhassa on paljon omenapuita ja marjapensaita sekä kasvimaa. Tontti ei ole koskaan ollut aidattu.
1960-luvun alussa lähelle päärakennusta rakennettiin autotalli. Veikko Helle ei ajanut itse autoa, mutta pojat kyllä. Veikko kulki esim. työmatkansa eduskuntaan linja-autolla.
Toini Hellen vanhemmat Kalle (1881-1961) ja Fiina (1884-1969) Laakso muuttivat taloon 1950 Haapakylän Suvimäestä. He asuivat yläkerrassa kuolemaansa asti.
Kalle kävi Laakson verstaalla töissä siihen asti, kun hän joutui https://www.nummela.info/vihdintie/>Vihdintiellä auto-onnettomuuteen ja joutui lopettamaan työt. Kalle osallistui kunnallispolitiikkaan ja oli pitkät ajat Vihdin kunnallislautakunnan esimiehenä, sen ajan luottamustoimisena kunnanjohtajana. Sekä Kalle että Fiina olivat aktiivisia Elon jäseniä. Fiina oli myös Martoissa.
Vanha talo, osoitteena nyt Jäähykuja myytiin 2007 Toni ja Päivi Nykäselle. Vanhan talon yläpuolelle, Jäähykuja 5 he rakensivat uuden talon. 2010 vanha talo myytiin Kokon perheelle ja Nykäset muuttivat uuteen taloon. Vanhassa talossa on aina asunut perhe, jossa on kolme poikaa.
