Ei meidän kylässä oltu ennen autoa nähty. Siellä kuljettiin hevosilla. Ja harvalla siellä oli edes polkupyörää.

Eräänä päivänä tulla porhalsi sellainen, sellaisella vauhdilla, että oikein. Silloinkos kiire tuli kaikille, vanhoille ja nuorille. Ei tarvinnut huutaa toisilleen: Tulkaa katsomaan autoa! Kaikki juoksivat kilpaa, kuka ensiksi sen näkisi.

”Voi kun siihen tulis joku vika”, tuumi eräs, joka ei jaksanut juosta. ”Kun se menis ojaan, tahi seisahtuis”, huusi toinen. Kohta se seisahtuikin. Silloin koko kylä ihmettelemään ja ihailemaan. Siinä silitettiin ja arvosteltiin monella tavalla.
”Hei pojat, täällä on auto!” huusivat pienemmät koulusta tulijat. Nämä menivät ja katselivat sitä edestä ja takaa, sanoivat lopulta yksimielisesti: ”Sehän on Fordi”. Vanhemmat ihmiset kyllä väittivät sen olevan auton, mutta sitäkös ne pojat päähänsä saivat, tuumivat vai: ”Fordi se on”. Kun sentään tuollaisen omistaisi, niin hätäkös olisi. Tekisimme muutamia huvimatkoja aina kesällä, tuumivat muutamat isännät. ”Kun siinä pääsisi liukumaan vähän matkaa, kuiskailivat tytöt. Kaikkea sitä näkee vielä vanhanakin, kertoilivat ja ihmettelivät vanhemmat ihmiset. 
Suuri oli kuitenkin pettymys kaikille, kun se hetken kuluttua lähti jatkaan matkaansa. Koulupojat vain tuumivat: Olisi ollut edes auto, mutta kun oli vain Fordi!

Joku nimeltä mainitsematon Martta