
Hannankatu 8 talvella 2009. Kuvannut Mikko Yli-Rosti.
Entisen Marjalan tontilla on nyt Asunto Oy Hannanhovin kolmikerroksinen keltatiilillä verhottu talo. Rakennustyöt käynnistyivät tammikuussa 1983 ja asukkaat muuttivat Hannanhoviin kesällä 1984. Talossa on 29 huoneistoa, kahdeksan autotallia, kaksi pohjakerroksen kerhohuonetta, asukkaiden kellarikomerot, yhtiösauna ja lämmin varastotila. Kerhohuoneet ovat nyt toimistotiloja. C-portaan toimistossa on alusta asti ollut Suomen Kalenterit Oy:n kustantamo ja A-portaassa oli pitkään Ragnar Ekbergin säätiön toimisto. Viimemainittu tila on yksityisessä omistuksessa.
Hannanhovi on ensimmäinen nummelalainen kerrostalo, jossa oli hissi. Se rakennettiin C-portaaseen. A- ja B- portaisiin varattiin tilat hissejä varten. Niissä oli valmiina hissikuilut. Hissit rakennettiin A- ja B-portaisiin 1998. Kesällä 2002 lasitettiin kaikki parvekkeet.
Hannanhovin suunnitteli lohjalainen arkkitehtitoimisto Matti Rahkila ky. ja rakensi Rakennusliike R. Suominen Oy Lohjalta. Keltatiilinen ulkovuoraus muurattiin paikan päällä.
Taloyhtiön ensimmäiseen hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Pekka Peltonen ja jäseniksi Juhani Jokinen ja Taru Leino. Lisäksi valittiin hallituksen asiantuntija-avuksi Aarne Wickström ja Akke Selin.
Nummelan Killan jäsenet tutustuvat vuosittain nummelalaisiin pihoihin ja palkitsevat seinään kiinnitettävällä laatalla hienoimmin hoidetun pihan. Vuorovuosin tunnustuspalkinnon saa omakotitalo, rivitalo, kerrostalo. Asunto Oy Hannanhoville myönnettiin laatta 25.9.1985.

Talvinäkymä Hannankadulta 1960-luvun alussa. Taustalla häämöttää Hanna Svahnin harmaa rakennus nykyisen Hannanhovin paikalla. Sen edessä Liisa ja Vieno Svahnin vaalea rakennus ja etualalla Jukka Laineen rakennuttama Pekkala. Kuvan omistaa Ritva Laiho.