Vihdintie 4 (Harjanne) – Nummelaan Kylähistoria

Harjanteen tontin alkuvaiheista on Saleniuksen suvulla säilynyt seuraavaa dokumentoitua tietoa:

1.11.1903 tehdyllä vuokravälikirjalla vuokrasivat Anton Kristian Sjelfmani’in perilliset omistamastaan Tuusan tilasta Härköilän kylästä Wihdin pitäjää maanviljelijä Artturi Törnströmille.

”Turkuun johtavan maantien varrelta neljäkymmentä kaksi (42) metriä leveän ja Männistön huvilan rajaa myöten seitsemänkymmentä kuusi (76) ynnä vastaiselta sivulta yksisataakahdeksan (108) metriä pitkän maapalstan viidenkymmenen (50) vuoden ajaksi..” mm. ehdolla, että vuokraaja maksaa veroa Tuusan tilalle 37 Suomen markkaa kultarahaa sekä viisi miehen päivätyötä omin eväinensä. Myös sopimuksessa oikeutettiin vuokraaja ”meitä kuulustamatta siirtämään tämän sopimuksen oikeudet kenelle tahansa hyvämaineiselle Suomen kansalaiselle”. Vuokraehdoissa mainitaan myös tilaa Harjanteeksi nimitetyksi huvila-alueeksi. Allekirjoitus Fredrika Sjelfman ym.

24.8.1904 siirsivät Fanni ja Artturi Törnström paperissa vuokrasopimuksen ”Kustaa Adolf Nyberg’in ja hänen vaimonsa Ida Nybergin omistettavaksi omaisuudeksi….”.

14.4.1905 ilmoittaa Kalle Sjelfman, myöh. Sammalkari ostaneensa kanssaperillisiltään edellä kerrotussa ”kontrahdissa mainitun Tuusan talon…”.

27.2.1905 Ida ja K.A.Nyberg siirtävät ”vuokrakontrahdin” seuraaville henkilöille: O.V.Degerlund, G.R.Lönnqvist, Emil Lanaeus ja K.F.Elg, jotka siirtävät sen 25.11.1911 ”nahkuri Alfred Aallolle ja vaimolleen Maria Aallolle”.

(Allekirjoittajina lisäksi Sofia Degerlund, Amanda Lönnqvist, A.S.Elg, Matilda Lanaeus, Amanda Lehtonen ja Juho Nurmi.)

Harjanteen huvilan rakennuttaja ja rakentamisaika eivät ilmene kyseisistä asiakirjoista.

1916 perustettiin Nummelaan Vihdin työväen osuuskaupan myymälä. Se asettui aluksi Harjanteen mäelle. Myöhemmin liike sai tilat Keskipisteen laidalla olleesta kelloseppä Bergmanin talosta ja toimi nimellä Vihdinseudun Osuusliike, VISO.

Samassa huoneistossa toimi myös Maria Aallon leipomoliike. 1920-luvulla leipäkaupassa tehtiin karamelleja, joita lapset kävivät ostamassa.

Noilta ajoilta peräisin oli alakerran keittiössä muuripata, jossa oli paistettu munkkeja. Munkit maksoivat ”piikin”, 25 silloista penniä. Leipämyymälän yhteydessä pidettiin myös kahvilaa.

Harjanne paloi ensimmäisen kerran 1920-luvun alussa. Pullalle ahneet pojat kantoivat innokkaina vehnäspeltejä metsän suojaan Seuratalon mäen taakse. Palon sammuttua ei niistä ollut peltien lisäksi mitään takaisin tuotavaa.

1928 leskeksi jäänyt Maria Aalto siirsi Harjanteen vuokrasopimuksen Artturi ja Edla Uotilalle. Heillä oli Else-tytär. Naapurien lapset kokoontuivat Uotiloille mielellään.

1931 vuokrasopimus siirtyi muutamaksi kuukaudeksi maanviljelijä Kalle Pahlmanille.

Vuonna 1931 kirvesmies Kustaa Fridolf Salenius (*1894) osti Harjanteen rakennukset 30.12 pidetyssä pakkohuutokaupassa.

Tulipalon sattuessa talossa oli kolme asuntoa alakerrassa ja kaksi yläkerrassa. Palon jälkeen asukkaat muuttivat pois. Palon aikana yläkerrassa asui ainakin Helanderin pajassa työskennellyt seppä Lauri Sievinen vaimonsa Alman ja lastensa Alpon ja Vapun kanssa. Palon syttyessä Lauri Sievinen haettiin viereisestä pajasta pelastamaan kotinsa tavaroita. Ensimmäisenä hän pudotti ikkunasta pinon lautasia, jotka menivät pirstaleiksi. Sieviset muuttivat muualle, mutta remontin jälkeen he palasivat takaisin Harjanteelle, talon alakertaan Varkaanoron puoleiselle sivulle.

Ostettuaan Harjanteen Kustaa Salenius korjasi vauriot. Mm. talon muurit korjattiin alakertaa myöten.

Remontin edistyessä Kustaa Salenius muutti perheineen Palojärveltä Harjanteelle 1932 asettuen asumaan alakerran Vihdintien puoleiseen huoneistoon. Perheeseen kuului neljä lasta: Irja, Eino, Taimi ja Erkki sekä taloudenhoitaja Maria Silander. Perheen äiti Eeva Lydia, o.s. Arola oli kuollut 1929. Myöhemmin taloutta hoiti Emma Wikholm. Kustaa Salenius kuoli 1934.

Kustaa Saleniuksen alaikäisten lasten huoltajaksi Vihdin holhouslautakunta valitsi Kustaan veljen Martti Saleniuksen. Vuoden 1934 henkikirjassa mainitaan Kustaa Saleniuksen lasten lisäksi heidän setänsä kirvesmies Martti Salenius vaimonsa Raakel Salenius ja tyttärensä Airin, nyk. Arola kanssa. He asuivat Harjanteella syksyyn 1941 asti.

Lisäksi talossa asui 1939 nuohooja Eino Merikallio vaimonsa Tyynen ja lastensa Marja-Terttu Helenan (nyt Kaunisto) ja Sepon kanssa sekä Anni Maria Illansuu tyttärensä Eliisa Tellervon kanssa.

Kelloseppä Paavo Haaralalla oli liikkeensä Vihdintien puoleisessa alakulmassa, hän myös asui vaimonsa Elnan ja poikansa Esan kanssa liikkeen viereisessä hellahuoneessa. Paavo Haarala kaatui talvisodassa.

Linnea Valo muutti Harjanteelle 1936 yhdessä äitinsä Ida Ahlforsin ja siskojensa Sagan ja Ellenin kanssa. Heillä oli yksi tielle päin oleva huone alakerrassa.

Samaan aikaan talossa asui myös teurastaja Oskari Kankaanpään apulaisena ja autonkuljettajana toiminut Alku Saarni vaimonsa Ellin ja lastensa Erkin ja Armin kanssa. Heillä oli Ahlforsien kanssa yhteinen eteinen. Alku Saarnilla oli yksi kylän ensimmäisistä radioista. Selostuksia 1936 olympiakisoista talon lapset saattoivat kuunnella ulkona pihalla, kun Saarnien asunnon ikkuna oli auki. 1939 alakerran kulmakamarissa asui ompelija Olga Löfberg.

Jäätyään sotaleskeksi 1940 Aili Helle, o.s. Blomqvist luopui Arolasta. Hän muutti lastensa Raijan, nyk. Pietiläinen ja Jorman kanssa 1941 Harjanteelle. Aili Helle oli töissä Osuusliike Aurassa. Raija hoiti veljeään ennen kuin perheeseen saatiin kotiapulaiseksi Meeri Tjäder. Myös hän asui Harjanteella. Pian perhe sai työsuhdeasunnon Osuusliike Auran maatalousosaston yläkerrasta. Ensimmäisen oppikoululuokan Raija opiskeli rouva Estrid Hirnin kotikoulussa kuten monet muut tuohon aikaan, mutta siirtyi sitten helsinkiläiseen oppikouluun. Koulu Helsingissä loppui helmikuun 1944 pommituksiin. Äiti olisi tahtonut lähettää Raijan turvaan Ruotsiin, mutta tämä itse tahtoi jatkaa koulunkäyntiä ns. evakkokoulussa Alavudella. Myöhemmin kevättalvella 1944 Aili lähetti kuitenkin Jorman Ruotsiin. Saman vuoden syksyllä hän sairastui ja kuoli 1946 Kiljavan parantolassa. Jorma on asunut koko ikänsä Ruotsissa.

Myös sotaleskeksi jäänyt Liisa Tammilahti, o.s. Laakso, myöh. Svahn asui 1940-luvulla Harjanteella poikansa Arton kanssa.

1943 asukkaita olivat sisarukset Eino, Taimi ja Erkki Salenius sekä Maili Åkerman, o.s. Tammilahti lastensa Harryn, Maire Margitin ja Iiriksen kanssa. Seuraavana vuonna syntyi Hannu. Myös Osuusliike Auran siirtomaatavaraosaston myymälänhoitaja Kerttu Harkokivi asui tuolloin Harjanteella äitinsä Erika Harkokiven ja tyttärensä Ullan kanssa sekä nuohooja Eino Merikallio vaimonsa Tyynen ja lastensa Helenan ja Sepon kanssa ja työmies Uuno Toivonen vaimonsa Alina Sofian ja tyttärensä Tuovin, myöh. Juslin kanssa.

1946 – 1952 talossa asuivat kirvesmies Eino Salenius vaimonsa Eevan, o.s. Laakso ja lastensa Pasin ja Armin kanssa sekä vuosina 1946 – 1957 viilari Arvo Vaajoki vaimonsa Taimin, o.s. Salenius ja lastensa Irmelin ja Marjutin kanssa.

Sota-ajan asukkaisiin kuuluivat mm. Helsingin evakot majuri Alftan ja muusikko Elfing, jotka asuivat yläkerran keskikamarissa. Alftan oli entinen ratsuväen upseeri, joka muistetaan pitkästä piipustaan. Elfing yritti saada Osuusliike Auran kuorma-autoa hakemaan pianonsa kaupungista. Sota ehti loppua, ennen kuin piano saatiin maalle.

Vuokranantajan piti huolehtia herrojen huoneen lämmityksestä. Kylmänä pakkastalvena lämmitettiin pystyuuneja pari kertaa päivässä, eikä sekään tahtonut riittää.

Nummelan lentokentän rakentamistöissä 1940-41 olleet muusikko Helge Vento ja l. Karhu- niminen mies asuivat myös Harjanteella. Vento oli taitava hanuristi. Myöhemmin hän soitti mm. ravintola Pohjanhovissa Rovaniemellä. Nummelassa hän soitti Eeva ja Eino Saleniuksen häissä Nummelan työväentalolla loppiaisaattona 1946. Karhu työskenteli myöhemmin TVH:lla.

1945 asukkaita olivat mylläri Armas Vironen vaimonsa Annin ja lastensa Anteron, Jussin ja Ritvan kanssa. Lyhyen aikaa samana vuonna talossa asuivat myös Matti ja Marianne (o.s. Hirn) Laakso, poliisikonstaapeli Kosti Nieminen, Ojakkalan poliisi Reino Eränkö ja tarjoilija Annikki Pircklén.

Kustaa Fridolf Saleniuksen kuolinpesä myi Harjanteen 1950 Vihdin Säästöpankille. Uusi konttori Keskipisteen puoleisessa kulmassa avattiin 1951. Aikaisemmin pankin toimitilat olivat olleet Keskipisteen laidalla olleessa Vihdin Sähkö Oy:n talossa, Vihdintie 1. Myös säästöpankin johtaja Martta Forsberg, o.s. Malm (1901 Hämeenlinna) muutti asumaan Harjanteen alakertaan.

Sen jälkeen kun Vihdin kirkonkylän Säästöpankkiin oli 1950-luvulla tehty pankkiryöstö, asennettiin Nummelan konttoriin hälytyslaitteet. Pankinjohtajalle hankittiin käsiase, jonka käyttöä rouva Forsberg ei koskaan oppinut, eikä tarvinnutkaan myöhemmin.

1952-1957 talossa asui sähkömittarinlukija Väinö Pircklén vaimonsa Liisan ja poikansa Lassin kanssa. Heillä oli huoneen ja keittiön asunto talon alakerrassa Varkaanoron puoleisella sivulla. Pircklénien muuttaessa asuntoon, keittiössä oli vielä muuripata, missä oli paistettu munkkeja. He purkivat padan. Yläkerrassa asuivat edelleen Åkermanit ja Vaajoet.

Kolmannen kerran Harjanteella syttyi tulipalo 1958. Yläkerran vaatekomero tuhoutui, muuten talo kärsi vesi- ja nokivaurioita. Pankki evakuoitiin, Vierinteen taloon. Yläkertaan muuttivat pankinjohtajarouva ja tarjoilija Annikki Pircklén. Tulipalon jälkeen taloa korjattiin, mutta jo 1960 se purettiin uudisrakennuksen tieltä.

Veikko Hellen (1911) lapsuuden muistikuvissa Harjanteen talo oli yksikerroksinen, mutta jo silloin Pisteen puoleisessa kulmauksessa oli liikehuone, jossa oli myytävänä leipomotuotteita. Vuokratontilla sijainneen talon omisti tuolloin leipomoliikettä harjoittanut Maria Aalto (1861 Loimaa), jolla oli aikuinen poika Johannes (Juho Edvard (1891 Loimaa) sekä tytär Aili Aallotar (1906 Turku), joka myöhemmin avioitui poliisi Emil Huhdan kanssa.

Veikko Helle on 2002 kertonut Nummelan Eläkkeensaajille tästä leipomosta seuraavaa:

”Leipomon yhteydessä oli pieni myymälä, jossa Signe-niminen tyttölapsi oli myyjänä. Hän ei ollut vihtiläinen, mutta me pikkupojat, tai nuorukaiset, kävimme Signeä tapaamassa, ja tiesimme hyvin että Harjanteen leipomossa ei tehty munkkeja. Joka kerta kun me sinne menimme, pyysimme ostaa munkkeja, ollessamme varmoja siitä ettei munkkeja ollut, ja Signe sitten sanoi aina että ”ei oo munkei, mutta otathan pusun?” Pusu oli yhden leivonnaisen nimi, en tiedä onko enää sennimistä pullaa. Mutta niin Signe sanoi ja sitten oli ostettava pusu, sillä sitä pusua hän nimenomaan tarkoitti, sitä siinä tiskillä olevaa.”