Veikko Helle on kertonut työväentalon naapureista, Karl Vera Törnströmistä seuraavaa:

Sentraalin eli puhelinkeskuksen viereinen omakotitalo oli parturi Törnströmin talo. Hän piti siinä vähäisissä mitoissa jonkunlaista majataloa, jossa voivat vieraat yöpyä. Hänellä oli siinä alakerrassa jonkun kammarin nurkassa myöskin pöytä, jonka edessä oli peili sekä parranajon ja hiusten leikkaamisvehkeet. Hänen varsinaiseksi ammatikseen sanottiinkin parturi. Siitä on monenlaista juttua. Minun isäni ajoi yleensä partansa itse, mutta kävi kuitenkin joskus myöskin Törnströmin luona parturoitavana. Ehkä hän silloin ajatti partansa kun oli hiuksetkin leikattava. Minun muistiini on jäänyt joku juttu siitä, kun hän siellä kävi. Se oli vähän hätäinen mies tämä Törnströmmi, eikä se hiuksia leikatessa aina muistanut lipsuttaa konetta tarpeeksi, vaan otti sen irti, jolloin isä sanoi, että ”pane poikki vaan, mitä et saa juurines”.

Ja toinenkin tämmöinen juttu. Partaveitsellä kun asiakkaan partaa ajoi, aina pikku haavojakin tuli. Hänellä oli tapana käyttää alunaksi sanottua pientä peukalonkokoista palaa, johon hän sylkäisi, ja pyyhki sillä sitten siihen haavaan, ja se lopetti verenvuodon. Isäni on sanonut, kun näin hänellekin tehtiin, että eikös tämä ole vähän epäsiistiä, kun sä syljeskelet siihen ja sitten ihmisten kasvoihin hierot sitä alunaas. ”Älä sinä Eetvartti valita!” Sinä olet toinen vihtiläinen, jolle hän käyttää tätä tapaa että sylkäisee tähän alunanpalaan. Tavallisesti hän sylkäisee poskeen ja hieroo sitten alunaa. Ja se toinen vihtiläinen, jolle hän käyttää tätä siistimpää tapaa, se on Niemenkylän kreivi Mannerheim. Tämmöiset olivat parturi Törnströmin parturoimiset ja asiakaskarsinta.

Hänellä oli myöskin flyygeli tai oliko se piano, ja siitä ihmiset saivat sen käsityksen, että hän osaa soittaa. Se oli väärä käsitys, mutta kyllä hänet joskus kuitenkin Seuratalon iltamiin oli pyydetty soittamaan, kun ei oikea soittaja ollut päässyt, ja sillä oli se yksi valssi, jota se soitti koko illan. Sitä sanottiin Pompom-valssiksi. Siinä ei ollut muuta kuin sellainen jonkinlainen valssin tahti, että ihmiset kuitenkin sen mukaan pystyivät tanssimaan. Ja kun oikein hienostelevasti sitten lähestyivät parturi Törnströmmiä sanoivat häntä pianisti Törnströmiksi. Se oli suurinta liioittelua mitä minä olen muusikoista kuullut, minähän sentään tunsin tämän Törnströmmin ja hänen pianonsoittonsakin.