Valfrid ja Inkeri Jokisuun talo nykyisen Keskivarin polun varrella. Kuva Arto JokisuuValfrid ja Inkeri Jokisuu rakensivat 1946 omakotitalon nykyisen Keskivarinpolun varrelle. Silloin kulku tontille oli nykyiseltä Asemantieltä, pitkin asemapäällikön talon rajaa.
Jokisuut suunnittelivat talonsa itse. Rakennus oli puurunkoinen, päältä vaaleaksi rapattu. Muurari Jalonen teki muuraustyöt ja Erland Kukon liike lämmitys- ja vesijohtotyöt.
Talossa oli viisi huonetta ja alakerrassa kellaritilat. Aluksi puilla toiminut keskuslämmitys muutettiin myöhemmin öljylämmitykseksi. Yläkerrassa oli parveke sisäänkäynnin, asemapäällikön rakennuksen puoleisella sivulla. Parveketta suurennettiin myöhemmin.
Ulkorakennuksessa oli puuliiteri, sauna ja pieni navetta. Kotieläiminä oli kanoja ja vuosittain sika. Pihapiirissä oli iso perunapelto, mansikkamaa, kasvimaa, omenapuita ja marjapensaita.
Jokisuun perhe muutti rakentamaansa taloon Oksala I:sta Albertinkadun varrelta. Yksi rakennuksen huoneista oli isän työhuone. Isä toimi silloin poliisina Nummelassa ja joskus kotiin tuotiin vankeja jalkaraudoissa vietäviksi junaan Nummelan rautatieasemalle.
Jokisuut asuivat talossaan 1956 saakka, jolloin he muuttivat Matkustajakodin taloon entisen Lohjantien varrelle.
Talo Asemantien varrella siirtyi ensin Valtoselle ja sen jälkeen Eino ja Hanna Kannolle. Eino Kanto oli Vihdin seurakunnan kanttori ja Hanna Kanto Vihdin kunnan kätilö. Eino Kannon kuoltua Hanna Kanto asui vielä yksin taloa, jota alettiin kutsua ”Hannan taloksi”.
Hanna Kanto muutti myöhemmin Vihdistä Pohjanmaalle ja kiinteistö siirtyi Säästötalous Oy:n omistukseen. Tuolloin talossa asui vuokralaisia. Myöhemmin talo purettiin.
Säästötalous rakennutti tontille kaksi kaksikerroksista kerrostaloa. Rakentamisen toteutti Rakennusliike Puolimatka Oy ja 1988 valmistuneen kiinteistön nimeksi tuli Väinämöisentupa Oy. Rakennusten autokatokset ovat Väinämöisentien varrella ja kulku asuntoihin on Keskivarinpolun puolelta.

