Helvi ja Niilo Hellen tytär Ritva syntyi 1934 Helsingissä. Perhe asui Nummelassa Eroittajan talon yläkerrassa. Ensimmäiset kouluvuodet Ritva kävi Nummelan kansakoulua. Opettajana ”kivikoulussa” oli Anja Puutula. Vuonna 1943 perhe muutti Helsinkiin. Ritva sekä veli Ari (*1937) pääsivät Töölön Yhteiskoulun valmistavaan kouluun. Kevätlukukauden katkaisivat kuitenkin helmikuun 1944 suuret pommitukset ja lapset palasivat Nummelan kouluun. Opettaja Eelin Levänen ”preppasi” monta evakossa ollutta lasta oppikoulun pääsykokeeseen.
Ylioppilaslakin Ritva sai keväällä 1953, opiskeli kieliä Helsingin yliopistossa sekä käytännontaitoja kesäisin Saksassa. Ensimmäinen vakinainen työpaikka oli Haminan Yhteislyseon vanhempana lehtorina. Eläkkeelle Ritva jäi 1995 Vuosaaren lukion vanhemman lehtorin virasta.
1990-luvulla lopulla Ritva oleskeli paljon Nummelassa isänsä rakennuttamassa Saunamäki nimisessä talossa, nykyinen Rasitie Huhdanmäessä. Setänsä Veikko Hellen pyynnöstä Ritva oli mukana aloittamassa Vihdin Kansalaisopiston kansalaismuistiryhmän toimintaa. Tämän Koti-Nummela ryhmän työn ohjauksesta sekä myöhemmin kaikkien koottujen tietojen ja kuvien talletuksesta vastasi valtiotieteen lisensiaatti Raimo Parikka Helsingin yliopistosta. Ryhmällä ei ollut varsinaista johtajaa, mutta kokouskeskusteluista tai haastatteluista saatujen tietojen kerääjänä, puhtaaksikirjoittajana, kuvien skannaajana sekä tallettajan apuna yliopistolla Ritva toimi 16 vuotta.
Ritva Miettinen asuu Helsingin Vuosaaressa ja perheeseen kuuluvat: puoliso ev.luutn. evp. Pentti Miettinen (*1932) ja poika Kari perheineen.
