tarina 1

Sähkömuuntaja

Vihdintiellä sijainnut sähkömuuntaja, transformaattori oli yksi muurari Kontion töistä. Veikko Helle on puheessaan 3.5.1989 Vihdin Sähkön uusien toimitilojen tupaantuliaisissa kertonut seuraavaa:

”Hämärästi muistan silloisilta linjojen rakentamisen ajoilta Nummelan transformaattorin rakentamisen. Punatiilestä tehtynä se oli ylpeytemme pitkän aikaa. Se oli kylän korkein rakennus ja mielellään sitä näytettiin vieraille ja kuunneltiin korva seinässä sen harrasta ja salaperäistä hyrinää.
Sallittaneen tuolta ajalta pieni muistelo. Muuntajan muurasi paikkakuntalainen muurarimestari Kustaa Kontio ja Vihdin Sähkön puolesta oli pomona  Aleksanteri Ekman. Kun kysymyksessä oli ainutkertainen työ, paikkakunnalla seurattiin sitä suurella mielenkiinnolla. Tehtiin siitä myös laulu, viisu. Silloin tehtiin lauluja herkemmin kuin nykyisin. Laulun eräs värssy kuului:

Kukkuu, kukkuu Kontio nukkuu
Transformaattorin penkillä,
Eekmanni tulee ja rykäisee
Kontio pieree ja potkaisee.

Ja sitten työt tietenkin taas jatkuivat.

Vanha tiilinen muuntaja purettiin  Vihdintien varren puistomuuntamon valmistumisen aikoihin. Puistomuuntamo kytkettiin käyttöön 1.1.1987.  

Aleksanteri Ekman sähkömuuntajan rakennustyömaalla. Kuva: Terttu Alangon kokoelma

tarina 2

Nummelan ”transformaattori”, 1920 valmistunut kytkinasema ja muuntajatorni. Kuva: Eino Ketola, Vihdin Sähkö 1919-1994

Eeva-Liisa Tapio, o.s. Sassi on muistellut muuntajan tienoita:

Entisen Nesteen tontin laidassa, Vihdintien ja Lohjantien risteyksessä, on harmaa uudenaikainen, matala muuntaja.

Vielä 1950- 60-luvuilla siinä oli tiilinen korkea muuntaja, josta lähti sähkölinjoja eri puolille Nummelaa. Muuntajan vieressä, aiemman huoltoaseman kohdalla, oli aukea paikka, jossa säilytettiin uusia sähköpylväitä. Näitä pylväitä käytettiin uusien linjojen rakentamiseen. 

Kahdella linjalla, jotka lähtivät muuntajan seinästä eteenpäin, oli suuri merkitys lapsuudessani.

Toinen linja lähti kohtisuoraa Vihdintiehen nähden ylös harjulle, sitä kutsuttiin ”Jyrkäksilinjaksi”. Tämä linja meni harjulle ja siitä Heikinvuoren yli Haapakylään. Kesäisin kuljimme linjan alla olevaa polkua pitkin Nummelanrantaan. Meillä oli rannassa soutuvene, jolla kuljimme telttaretkille Hiidenvedelle. Pääosin olimme Kultarannassa, isän ja äidin kanssa.

Toinen linja taas oli viistosti Vihdintien suuntainen ja se oli ”Loivalinja”. Se kulki loivasti harjulle ja haaraantui siellä. Yksi haara meni suoraan Kaukoilaan. Sieltä pääsi myös Kokkokalliolle. Toinen haara lähti Luontolaa kohti ja oli ”Taivaantie”. Nimi on tullut siitä, kun järveltä katseli linjaa harjulle, se näytti johtavan taivaaseen.

Talvisin harjulla kierteli hiihtolatuja ja silloin näillä linjoilla oli hyvät mäet. Jyrkkälinja oli kyllä nimensä mukainen mäki, hyvällä kelillä vauhtia riitti muuntajalle asti ja joskus piti tehdä äkkipysäytys, että ei laskenut Vihdintielle saakka. ”Jyrkänlinjan” mäkeen tehtiin myös hyppyreitä ja siellä oli kilpailua siitä kuka pisimmälle hyppäsi. ”Loivallalinjalla” vauhti oli maltillisempaa, nimensä mukaisesti kun oli loivempi.

Kesäisin muuntajan alueella lyötiin pesäpalloa ja joskus myös pelattiin, jos saatiin joukkue kasaan. Isä oli veistänyt meille Mervin kanssa täyspuisen mailan, jolla uskalsi lyödä voimiensa takaa. Ja kyllähän se pallo lensikin kun sai osuman.

Pylväskasojen päällä oli hyvä istuskella ja tarkkailla autoliikennettä ja kerätä autojen rekisterinumeroita. Meitä oli ajoittain useampiakin keräilijöitä, mutta Saleniuksen Pasi taisi olla ahkerin keräilijä.

Jossakin vaiheessa tuli kielto oleskella tällä paikalla, koska sähköpylväät oli käsitelty myrkyllisellä suoja-aineella. Sitten Unionin bensa-asema rakennettiin tontille.

tarina 3

Kimmo Salenius muistee istuskelleensa Vihdintien tiilimuuntamon viereisellä pylväslaanilla 60-luvulla. Siinä oli otollinen paikka istua pylväillä ja merkitä autojen ”rekkareita ylös”, kotitaloa vastapäätä kun oli.

Tiilikopin viereisellä aukiolla me lapset pelasimme myös pesäpalloa. Rantasen ikkuna oli takalaiton, mutta ei me sinne asti palloa saatu lentämään. Harrastusta haittasi, kun Lohjantie rakennettiin ja siinä alkoi kulkea autoja, vaikken muista sen paljon peliä haitanneen.

Myös aikuisena on muistoja muuntamosta. Kaksikymppisenä olin jo töissä Vihdin Sähkössä ja joskus myrskysäässä kopin sisällä katkaisijoita ohjaamassa. Aika pauke kävi ajoittain, kun rajuilma ”pätki” sähköjä. Automaatio ”vei” senkin työn, eikä enää käsiohjauksia tarvittu.