QAZ_KUVA_[UUSIKUVAOTETTAVA]
Vihdintien ja nykyisen Loiskaajantien välissä ollut 2500 m2 suuruinen tontti oli lohkottu Tuusan tilan maista. Tontille kuljettiin aluksi Vihdintieltä, mutta kun Vihdintien varteen tuli jalkakäytävä, ajoväylä tuli Loiskaanjantieltä. Naapureina olivat Saleniukset ja Holit
Alpo Sievisen lapsuudenkodin Ahjolan yläkerrassa asuneet Alpo ja Aili Sievinen alkoivat puuhata itselleen omaa taloa 1950-luvun puolivälissä. Sen suunnitteli rakennusmestari Erkki Salenius. Rakentaminen aloitettiin 1956. Talon perusta tehtiin talkootyönä käsin.
Siporex-runkoiseen, Sievisten pojan mukaan Esalaksi nimettyyn rapattuun taloon perhe pääsi muuttamaan 1957. Kun Ailin sisaren Irma Kuorikosken ja Matti Muuraiskankaan häitä juhlittiin Esalassa 1958, ei pihalle oltu ehditty tehdä vielä mitään. Myöhemmin pihalla oli mm. perunamaa ja vadelmapensaita.
Esalan alakerrassa oli eteinen, keittiö, makuuhuone, olohuone ja WC. Yläkerrassa oli eteinen, toinen keittiö, olohuone, kaksi alkovia, vaatehuone, parveke ja WC. Kellarikerroksessa oli sauna, kaksi kylmäkellaria, oleskeluhuone, pannuhuone ja varasto. Myös autotalli oli kellaritasossa. Ovi sinne oli L. Loiskaajantien puolella.
Alpolla oli tapana kesällä tehdä osasta autotallia kesähuone, missä oli hyvä istuskella saunan jälkeen, kun ovet olivat auki ja aurinko lämmitti mukavasti.
Esala myytiin 2005 Skanska Talonrakennus Oy:lle. Esa Sievinen ja siinä myöhemmin asunut muutti perheineen Huhdanmäen alueelle.
Sievisen talo Esala Vihdintien suunnasta kuvattuna.

