Meidän Pappa ja Mummu Mervi Lemmetyisen, o.s. Sassi ja Eeva-Liisa Tapion, o.s. Sassi muistelemina

Pappa Kalle Laakso 75-vuotispäivänä 11.9.1956 päällään syntymäpäivälahjaksi saamansa ”tupakkitakki”. Kuva: Mikko Laakson kokoelma

Mummu Fiina Laakso 11.9.1956, takana näkyy alkovin pikkuinen tuuletusikkuna. Kuvan omistaa Mikko Laakso.

Isovanhempamme olivat: Kalle Vihtori Laakso (11.9.1881 – 11.9 1961) ja Maria Josefiina (Fiina) Laakso, o.s. Salin (15.2.1884 – 10.7.1969)

Asuimme Mervin kanssa mummulassa Hellen Veikon yläkerrassa 1953-1954. Mummulassa oli köökki ja kammari. Mummu huushollasi keittiössä, ruoka valmistettiin klapihellalla. Hellan yläpuolella oli seinään kiinnitettynä Oskarin oksa, jossa kuivui pikkupyykki hellan lämmössä öiseen aikaan. Köökin akkunasta näkyi junanrata melkein Ojakkalaan asti. Katselimme papan kanssa junankulkua radalla. Akkunan edessä oli vihreä keittiön pöytä, jonka toisessa laatikossa säilytettiin kaffelit. Muistamme ruokailut ja erityisesti iltateen juonnin tuon pöydän ääressä. Tee juotiin sinikuvioisista kupeista ja parasta oli se ranskanleipä, jota saatiin teen kanssa. Leipä ostettiin  Visosta, Vihdinseudun Osuusliikkeestä. Pappa ja mummu ryysti kaffetta tassilta sokeripalan kera ja joivat pootoorit.

Kammarissa oli pieni pystykamina, joka talvella antoi lämpöä huoneeseen. Siellä oli myös iso komero, jossa päivällä säilytettiin mm. papan pukkisänkyä. Sängyn sai kasaan, joten se mahtui ahtaaseen komeroon. Pappa nukkui köökissä, me nukuimme mummun kanssa kammarissa. Kammarissa oli pieni avoin alkovi, jossa mummun sänky oli. Me nukuimme papan tekemässä sivustavedettävässä soffassa. Päivällä soffassa oli puukansi ja illaksi se levitettiin meidän petiksi.

Soffan yläpuolella oli kaksi taulua, jotka iskostuivat muistiin siinä unta odotellessa.

Kammarissa oli akkuna, josta pappa keinutuolissa kiikkuessaan katseli  Vihdintielle ja erityisesti  puusepänverstaalle. Akkunan edessä oli massiivinen kirjoituspöytä, jonka ääressä pappa oli tehnyt töitään. Kammarissa oli myös piironki, jonka päällä oli piianpeili laatikostoineen.

Mummulassa haisi kanfertti, sitä käytettiin lääkkeenä, sillä hoidettiin monia vaivoja.

Pappa oli ryhdikäs, asiallinen, rauhallinen, turvallinen. Häntä arvostettiin kylässä, hän oli ollut kunnanvaltuutettuna ja mukana  Nummelan Työväenyhdistyksen toiminnassa. Hän ei paljoa puhellut, mutta omalla olemuksellaan piti meidät aisoissa. Me nuoret ihailimme papan käsialaa, se oli todella kaunista. Pappa keräsi tietoa almanakkaan; säähavaintoja, muuttolintujen saapumista ym., monen muun tavoin.

Mummu oli myös rauhallinen, turvallinen, asiallinen, ystävällinen. Myös hänestä pidettiin kyläläisten keskuudessa. Mummu oli ollut mukana Nummelan Työväenyhdistyksen naisosastossa ja  Nummelan Martoissa. Siisteys oli hänelle tärkeää. Mummu korosti meille aina hyvän ryhdin merkitystä ja kehotti istumaan suorassa. Hiusten siisteydestä hän myös muistutti pitämään huolta.

Mummu teki usein ”Inkoonpuuroa” tai uutispuuroa. Puuro syötiin voisilmän, maidon tai piimän kanssa. Jos puuroa jäi, sitä syötiin seuraavana päivänä paistettuna.

                                           UUTISPUURO, ”INKOONPUURO” 
                                            (6 hengelle)

3 ltr. vettä                                                  1½ rkl. voita,
5-6 dl. karkeita ruisjauhoja,                     2   ” suolaa.

Vesi kiehautetaan, ruisjauhot vispilöidään sekaan,
vähitellen ja varovasti, ettei jauhot kokkaroidu. Sitten
puuro vatkataan hierimellä tahi kapustalla, saa kiehua
noin 1 tunnin, maustetaan,  ja voi sekoitetaan joukkoon.

Ohje on keittokirjasta, jonka mummu oli voittanut Länsi-Uudenmaan kansanopiston  (L.U.K.O.) toverikunnan  hiihtokilpailuista 22.3.1909.

Mummu valmisti peittoja. Pappa oli tehnyt hänelle kehikon, joka oli tarkoitukseen sopiva. Siinä oli ristikkäiset jalat, aluskangas levitettiin ensin kehikkoon ja sitten peiton vanu ja viimeisenä päällikangas. Tämän jälkeen peiton osat tikattiin isolla neulalla yhteen ja lopuksi huoliteltiin reunat. Kehikko oli levällään kammarissa, kun Mummu työsti peittoa. Sen sai hyvin kasaan, vaikka siinä oli peiton teko kesken.

Pappa ja mummu tekivät tallukoita, pärekoreja, kesällä saunavihtoja ja keväällä varpuvispilöitä. Mummu kutoi sukkia ja kintaita, olihan hänellä useita lastenlapsia.

Eeva-Liisalla on jäänyt eräs mummun sanoma lause mieleen opettavaksi tokaisuksi: ”AIKA AIKAA KUTAKIN”. Eeva-Liisa oli nuori äiti ja lapsi vei kaiken ajan, mummu lohdutti tällä sanomalla tarkoittaen, että nyt on aika lapselle, ei hän ikuisesti ole pieni. Tätä ohjetta Eeva-Liisa on vienyt eteenpäin jopa niin, että nyt hänen oma tyttärentyttärensä Pipsa toistaa sitä hänelle, kun Eeva-Liisa on surrut mennyttä tai murehtinut tulevaa.

Mervi muistelee käyneensä mummun luona kylässä, kun mummu asui yksikseen. Hän keitti kaffeet ja kertoi tarinoita nuoruudestaan. Kun mummu oli todella sairas, Mervi oli hänen luonaan joskus öitäkin.