Mauri Lahden isä, Mauri hänkin nimeltään ja myös muurari ammatiltaan, oli tullut perheineen Nummelaan vuonna 1927 ja palannut Nummelle vuonna 1930. Perhe asui tuon ajan Huhdanmäentien varrella olevassa Kaunissaaressa.
Mauri Teodor Maurinpoika Lahti (*1905 Nummi) asui jo Nummelassa, kun hän vuonna 1929 avioitui Elli Maria Oksasen kanssa (*1901 Nummi). He asuivat ensin Kaunissaaren alapuolella olevassa, Anton ja Mimmi Metson omistamassa Toivolassa ja siellä vielä Viljo ja Margit Kuulankin omistaessa taloa.
Syyskuussa 1937 Lahdet ostivat Lehtosen perikunnalta oman 2500 neliömetrin suuruisen tontin Huhdanmäen alueelta, nykyisen Viertäjäntien varrelta. Lainhuudatus ja rakennuslaina saatiin seuraavana vuonna. Tasanko-niminen tontti (RN:o 1:46) oli alun perin lohkotti Nissolan maista.
Elli ja Mauri Lahden perheen lapset:
Raimo Veijo *1931 Vihti 1990 La Palma
Mikko Kalevi *1941 Vihti 2001
Raija Helena *1944 Vihti, nykyään Aho
Elli Lahti oli hiljainen, arantuntuinen kotiäiti, jolla oli todellinen mallipuutarha. Hän oli käynyt talouskoulun ja innostunut siellä erilaisista uusista, erikoisista kasveista, joita ei vielä tuolloin tunnettu. Hän kasvatti mm. salaattia ja papuja. Elli oli aina kova leipomaan, hän leipoi kotona myös hapanleipää. Navetassa hän kasvatti lampaita, kanoja, kaneja. Myös sika kuului vuotuisiin kasvatettaviin. Elli Lahden terveys heikkeni varhain. Lähes elämänsä loppuun asti hän saattoi kuitenkin olla kotona, vain yhden päivän hän oli sairaalassa. Hän kuoli vuonna 1953, jolloin Raija-tytär oli vasta 8-vuotias. Hän joutui pian huolehtimaan perheenäidin tehtävistä. Mauri Lahden sisar oli jonkin aikaa auttamassa.
Kylän yhdistyselämässä Lahdet eivät juurikaan olleet mukana. Mauri kuului kyllä työväenyhdistys Eloon, mutta ei osallistunut aktiivisesti toimintaan. Työnsä takia hän ei aina ollut edes omassa kylässä.
Naapurit ovat kertoneet, että Mauri Lahti soitti haitaria erilaisissa juhlatapahtumissa. Kotona seinällä oli myös mandoliini, jota ainakin vanhin poika Raimo osasi soittaa. Talossa oli myös Maurin tekemä kaappimallinen levysoitin, jonka moottorinkin Mauri rakensi. Levyjä ei ollut kovin paljon, mutta levyvalikoimassa oli myös joitakin tuolloin kiellettyjä levyjä, kuten ”Suutarin tyttären pihalla…” ja ”Vapaa Venäjä”.
Muurari Mauri Lahti teki töitä ympäri Suomea ja joutui näin olemaan viikkojakin poissa kotoa. Hän oli erittäin arvostettu takka- ja hellamuurari. Hän työskenteli mm. rakennusmestari Erkki Saleniuksen työporukassa. Eräällä työmatkalla vuonna 1955 miehet joutuivat liikenneonnettomuuteen, missä yksi heistä kuoli heti ja Mauri Lahti loukkaantui vaikeasti. Hän menehtyi muutaman päivän kuluttua. Lapset jäivät vaille vanhempia.
Perheen vanhempi poika Raimo Lahti muutti heti kouluvuosien jälkeen asumaan Härköilän kylätaajamaan Alpo Ketolan omistamaan Toimelaan.
Raimo Lahti avioitui Irma Luodon kanssa. Nummelan- tilalle rakennettiin myöhemmin uusi asuinrakennus. Irma ja Raimo Lahti ostivat Huhtatien varrelta kerrostaloasunnon, kun alkoivat viettää talvikuukausia Kanarian saarilla. Raimo Lahti kuoli Palmassa joulukuussa 1990.
Mikko Lahti oli työelämänsä alussa kokoamassa televisiokaappeja Laakson veljesten verstaalla ja oppipoikana Kuulan peltisepänverstaalla. Vuosikausia hän kuitenkin työskenteli Vihdinseudun Osuusliikkeen ravintola Sarkan ovimiehenä. Hän ehti työskennellä sekä vanhassa että uudessa Sarkassa. Nivelreuman sekä sen aiheuttamien muiden sairauksien takia Mikko jäi eläkkeelle 1990-luvun alussa.
Hän asui Tasangon talossa, mutta muutti vuonna 1999 sieltä Eerontielle. Hän kuoli heinäkuussa 2001.

Raija Lahti avioitui autoilija Jorma Lounavuoren kanssa, ja he asuivat jonkin aikaa kotitalon alakerran salissa. Raija on työskennellyt Vihdinseudun baarissa, Päivölässä, Vison ravintolassa ja S-Market Hiidentorissa.
Toisesta avioliitosta taksiautoilija Markku Ahon kanssa Raijalla on kaksi lasta. Raija Aho asuu nyt Leppärlässä.
Viime vaiheessa Lahden perheen kiinteistö Tasanko oli Mikko Lahden omistuksessa.
2000-luvun alussa tontille rakennettiin kolme omakotitaloa.