1938 Osuusliike Auran päämyymälä muutti uusiin tiloihin. Rakennuksen suunnittelija oli aikansa tunnetuimpiin funktionalisteihin lukeutunut Erkki Huttunen, joka toimi SOK:n arkkitehtina ja sittemmin rakennushallituksen pääjohtajana.

Liikkeen 10-vuotistoimintakertomuksessa on kuvaus uudesta ajanmukaisesta liiketalosta:

”Varsinaiseen myymäläkerrokseen on sijoitettu yhtenäiseen ryhmään liikkeen eri osastot. Puhtauttaan loistavan ruokatavaraosaston jakoi lasiseinä kahtia, joten on saatu muodostetuksi täysin erillinen liha- ja leikkeleosasto.

Tämän yhteydessä on erittäin tilava jäähdytyshuone, johon kuuluu kerralla mahtuvan yli tuhat kiloa lihaa. Jäähdytyshuoneen rinnalla on paloitteluhuone ja osaston takana on hellalla ja pesupöydällä varustettu varastohuone. Ruokatavaraosastolta pääsee välittömästi siirtomaatavaraosastolle, josta myymälä jatkuu yhtenäisenä rakennuksen toiseen päähän asti. Taloustavaraosasto, kirjakauppaosasto sekä kangas-, kenkä- ja lyhyttavaraosastot täydentävät kokonaisuutta. Rakennuksen päässä ovat tilavat konttorihuoneet ja pihanpuoleisessa osassa on varastotiloja. Koko kellarikerros on pannuhuonetta ja polttoainevarastoa lukuun ottamatta muodostettu varastoiksi. Yläkertaan taas on sijoitettu kolmen perheen asunnot. Rakennustyöt on urakalla suofunktionalisteihin lukeutunut Erkki Huttunen, joka toimi SOK:n arkkitehtina ja sittemmin rakennushallituksen pääjohtajana.

/><figcaption class=wp-element-captionFunkis Auran talo valmiina 1938 lopussa. Kyltit vielä puuttuvat
/><figcaption class=wp-element-captionHajaannus on purettu ja funkis Auran työt ovat alkamassa kesällä 1938. Autojen takaa pilkoittava vaalea rakennus on Eroittaja. Edessä vasemmalta Arvo Långström, Olle Kallio ja Onni Törnström
/><figcaption class=wp-element-captionTaustalla rakenteilla oleva Auran uusi toimitalo 1938. Etualalla huoltoasemanhoitaja Arvo Långström
/><figcaption class=wp-element-captionLiiketalo täysin valmiina sodan jälkeen. Taustalla Triumph Mayflower-auto
/><figcaption class=wp-element-captionPostiauto pysähtyneenä Osuusliike Auran eteen. Nummelan keskustan ainoa postilaatikko oli talon seinässä konttorin ikkunan alla. Taustalla näkyy Vihdin Sähköyhtiön puutalo.
Osuusliike Auran uuden sekatavaraosaston pitkäaikainen myymälänhoitaja Kerttu Harkokivi 1940 työpaikallaan Elli Saarnin ja Helmi Karjalaisen välissä. Kuva: Erkki Saarnin kokoelma
1940 Osuusliike Auran suuria näyteikkunoita suojasi pommituksilta lankutus, jonka luukkuja Kerttu Harkokivi ja Elli Saarni kuvassa availevat. Kuva: Erkki Saarnin kokoelma