
Vihtiläinen Selin Malmgårdissa 1859 syntynyt torpparinpoika Klaes Fredrik Bergman toimi Leppärlän Mannissa seppänä ja avioitui 1880 Erika Amanda Vikströmin (1859 Helsinki) kanssa. Heidän ainoa lapsensa Axel Fredrik syntyi seuraavana vuonna, mutta eli vain lyhyen aikaa. Bergmanit muuttivat 1881 harjun eteläpuolelle Härköilän kylään, ensin Hemmilän maille ja 1892 Tuusan alueelle aivan Nummelan keskustaan. Nykyisen Vihdintie 1:n piha-alueen itäsivulla olleelle tontille siirrettiin heidän Leppärlässä ollut kahden huoneen talonsa.
Nummelassa Klaasu Bergman opetteli ammattitaitoisen kellosepän opissa uuden ammatin. Hän ryhtyi rakentamaan uutta komeampaa taloa aivan Viiden tien risteykseen. Tuo talo tunnettiin kylällä kauan kelloseppä Bergmanin talona ja sen jälkeen Vihdinseudun Osuusliikkeen myymälärakennuksena.
Bergmanit muuttivat Runolinnasta ensin Keskipisteen laitaan ja sieltä vielä kerran uudisrakennukseen, Vihdintie 1:n puutaloon, Omapohja I. Siellä Klaasu Bergman kuoli 1928.



Rouva Bergmanilta Runolinna- ja Omapohja-nimiset kiinteistöt siirtyivät ensin Kansallis-Osake-Pankille ja heinäkuussa 1936 pankilta edelleen Vihdin Sähköosakeyhtiölle. Sähköyhtiö vuokrasi Runolinnan metsäteknikko Jaakko Meriselle, joka oli tullut 1934 Nummelaan ja asunut mm. seppä Helanderin talossa Vierinteessä. Jaakko Aulis Kalervo Merinen (1907 Pirkkala) avioitui 1944 Osuusliike Auran kirjanpitäjän Alma Helmisen kanssa, joka sitten muutti Runolinnaan. Omaan taloonsa nykyisen Kuoppanummentien varrelle Meriset muuttivat 1940-luvun lopulla. Heidän jälkeensä Runolinnassa asui Sähköyhtiön henkilökuntaa.
1965 tämä Vihdin Sähköyhtiön sisäpihalla sijainnut pienehkö asuinrakennus purettiin.