Lehtonen Niilo

Frans Niilo Fransinpoika Lehtonen (*1899) lähti jo 12-vuotiaana Perniössä perheensä perinteiseen työhön. Hänen isänsä Frans oli aikoinaan saanut nuohoojamestarin paperit Pietarissa asti.

Nummelaan tultuaan nuohooja Niilo Lehtonen sekä vaimo Vesta Aurora (*1900 Perniö) ja tytär Toini Tellervo (myöhemmin Tylli) asuivat useammassakin Albertinkadun varrella olleessa talossa, ennen kuin perhe hankki Albertinkadun yläpäästä oman talon (Harjula) vuonna 1928. Perheen poika Frans Kalervo syntyi Vihdissä vuonna 1928.

Täällä Vihdissä Niilo Lehtonen teki töitä usean vuosikymmenen ajan, aina kuolemaansa asti v.1961. Vaikka hän vaikean nivelreuman takia aamuisin tunsi olonsa kuinka jäykäksi tahansa, hän lähti pyörällä töihin. Hän sanoi, että kyllä nivelet päivän mittaan paremmin taipuvat, kun hän vain pääsee työhön.

Rankan päivätyön jälkeen ei Niilo Lehtonen juurikaan jaksanut osallistua kylän yhteisiin rientoihin. Vain vapaapalokuntatoiminta sai hänestä innokkaan puuhamiehen. Isän harrastus vaikutti ilmeisesti Kalervo-pojan ammatinvalintaan. Hän nimittäin palveli Helsingin palolaitoksella eläkeikäänsä asti.

Lukeminen oli kuitenkin Niilo Lehtosen tärkein harrastus. Hän seurasi maailman menoa lukemalla paljon sanomalehtiä ja kuuntelemalla radiota. Hän osasi lukea myös ruotsinkielisiä lehtiä, sillä lapsuudenkodissa isä Frans Fredrik oli lukenut vain ruotsinkielistä tekstiä. Jo 1930-luvulla Niilo Lehtonen osti kotiinsa kaappimallisen levysoittimen, joka oli tehty aivan naapurissa, Hellen verstaalla. Tellervo-tyttären kertoman mukaan perheen äiti, Vesta Lehtonen, oli ollut miehelleen kovin vihainen, kun laite tuotiin peräkamarin nurkkaan. Niilo Lehtosen lempilevyihin kuuluivat ”Sisar hento valkoinen” ja ”Lumihiutaleita hiljalleen”. Vanhat arvokkaat levyt kuuluvat nyt Kalervo Lehtoselle, jonka elämään musiikki on myös aina kuulunut. Saatuaan opin Nummelan torvisoittokunnassa hän jatkoi vuosikausia Helsingin palolaitoksen orkesterissa. Harvinaisen, oman kylän tuotantoa olevan levysoittimen Niilo Lehtosen perikunta lahjoitti v.1987 Vihdin museoon. Siellä säilytetään myös Kalervo Lehtosen levykokoelmaa.

Merikallio Eino

Eino Merikallio (*1907) (vuoteen 1934 saakka Sjöberg) ja Tyyne (*1911; o.s. Lahti) avioituivat vuonna 1933. Einon työpaikka oli tuolloin Kirkkonummella, jossa oli myös nuoren parin ensimmäinen koti.
Sieltä he muuttivat Vihdin Jokikunnalle Einon saatua työpaikan Lohikarin puusepänverstaalta.
Perheeseen syntyi kaksi lasta: Helena v. 1933 Kirkkonummella ja Seppo v. 1935 Vihdissä.
Nummelaan Merikalliot muuttivat v.1937 Einon saatua työpaikan Hellen verstaalta.Perhe asui Nummelassa ensin parin kuukauden ajan Albertinkadun varrella Limonaatitehtaallaja muutti sieltä Vihdintien varrella olleeseen Harjanteentaloon, jossa asuivat vuoteen 1945 saakka.
Eino Merikallio vaihtoi ammattia ja siirtyi puusepästä nuohoojaksi. Nummelan alueen nuohooja Niilo Lehtonen houkutteli Einon avukseen nuohoojan työhön. Siinä ammatissa Eino työskentelikin elämänsä loppuun saakka.

Oman talon ( Ylätupa eli Kuusela II) perhe rakensi Rautatieaseman takamaastoon Sööperinpolun varrelle vuonna 1945. Eino Merikallio kuoli vuonna 1951. Tyyne Merikallio asui Ylätuvassa elämänsä loppuun asti.
Hän kuoli vuonna 1985.

Helminen Paavo ja Ari Nummelan alueen pitkäaikaisia nuohoojia ovat olleet myös isä ja poika Helminen. Ari Helminen jatkaa nyt isänsä työtä ja asuu Nummelassa