Lentokentäntie, nykyinen Sentraalipolku

Lentokentäntie, joka nyt on Sentraalipolku, tuli Keskipisteelle harjun päältä viivasuoraan ja oli jyrkkä (nykyistä leikkausta koulun kohdalla ei ollut). Eihän silloin talvella hiekoitettu ja mäki oli lapsille paratiisi. Sitä laskettiin kaikilla kelkoilla ja laskijoita oli paljon. Muistan kerran kun Kukon Leila pyrähti meille (liekö ollut alle 8 v. ja touhotti, se ja se ajoi rattikelkalla puuta päin ja vietiin leikkaajalle, kunnanlääkäri Pekka Leikkaalle. Ainakin mahakelkoilla, rattikelkoilla ja potkukelkoilla laskettiin. Potkukelkoista tehtiin myös junia, joissa oli monta kelkkaa peräkkäin, mutta ne menivät usein hankeen, koska olivat vaikeita ohjata. Sittemmin Åkermannin Harry rakensi  jättiläisrattikelkan viidelle hengelle, jossa istuttiin ja liikkeelle lähdettiin kuten Olympialaisissa kovaa juosten työntäen harjun laelta.

Jarruja ei ollut ja niin kovaa se tuli, ettei ollut toivoakaan pysäyttää Keskipisteelle, joten siellä oli vahdit, jotka pysäyttivät mahdolliset autot, jos kelkka oli tulossa. Pikkupoikia ei kyytiin otettu, koska homma vaati voimia. Vainion Reijo kertoi, että rautatien tasoristeyksessä oli kova rysäys.  Aina se meni ainakin rukoushuoneelle, pääkallokelillä pari kertaa jopa Huhdanmäen päälle, muttei kai kertaakaan yli.

Lentokentäntien vasemmalla puolella, harjun jyrkässä kohdassa oli pieni vanha sorakuoppa, ilmeisesti maanomistajan kotitarvekuoppa. Siinä oli luonnon hyppyrimäki, jonka hyppypöytää pojat olivat sulan maan aikana lapiopelillä parannelleet. Kun ihan harjun laelta laski, lensi aika hyvin, kuten isommat pojat tekivät. Ei meikäläinen epäliikunnallinen ja lihava- jatkuvien keskikorvantulehdusten vuoksi lääkäri oli kieltänyt hikoilun ja liikunnan- poika kovin isoa vauhtia uskaltanut ottaa, mutta kyllä silti pari kertaa tuli asiaa Laakson puusepänverstaalle korjauttamaan suksia.