Vihdinseudun Osuusliikkeen myyjänä toiminut Väinö Purje on kertonut, että liiketalon Vihdintien puoleisessa liiketilassa oli 1940-luvulla myös Osuusliikkeen kukkakauppa. Monitaitoinen Väinö huolehti mm. hautajaisseppeleiden nauhojen tekstauksesta. Seppelepohjat teki Kopun kartanon ja myöhemmin Luontolan kylpylän puutarhurina toiminut maatalous- ja puutarhaneuvoja Selma Lydia Kellman (*1898), joka sitten tuli kukkakauppaan kiinnittämään seppeleisiin ne kukat, jotka Väinö omaisten toivomusten mukaan oli tilannut. Tuohon aikaan ei ollut paljon kukkia saatavana, vaan hautajaisiin vietiin adresseja. Yhtenäkin päivänä Väinö saattoi tekstata yli 40 adressia. Kukkien myynnistä huolehtivat Väinön ohella muutkin myyjät. Kukkakaupan hoitoa jatkoi ilmeisesti vielä joku Väinön jälkeenkin.