
Viljo Kuulan ensimmäinen peltisepänverstas oli Toivolan talon kellarissa. Sisäänkäynti verstaaseen oli talon eteläsivulta. Oven päällä ja tienpuoleisessa päätyseinässä oli yrityksen kyltti. Yrityksen alkuvuosina verstaassa työskenteli Leo Gustafsson, Kuulan sukulaismies, joka myös asui talossa. Aluksi yrityksessä tehtiin peltikattoja, kakluunin kuoria, saunan kiukaita, erilaisia ämpäreitä ja kiuluja, lasten ammeita, nokiluukkuja ja rännejä. Ennen sotia siellä oli töissä kaksi henkilöä.
Kun sota syttyi, Viljo Kuula palveli ensin jalkaväessä ja sittemmin panssarijoukoissa. Sodassa hän oli kuutena vuonna, talvisodassa, jatkosodassa ja Lapinsodassa.
Sodan jälkeen oli saatavilla niukalti materiaalia. Peltisepänliikkeen toiminta alkoi kuitenkin laajentua. Samalle tontille saatiin silloin sauna.
Verstasrakennuksen itäpäädyssä oli konttoritila ja sen yläpuolella yksi huone, jossa asui verstaan työntekijä Lasse Noro.
Kuulan peltisepänliike on yksi maamme vanhimmista ilmastointiasentajista. 1958 yritys teki ensimmäisen ilmastointityönsä Nummelan radioasemalle.

1970-luvun alusta lähtien Viljo Kuula omisti myös naapurikiinteistön, Kaunissaaren. Punaiseksi maalatussa talossa oli firman konttori ja kanalaa käytettiin varastona.
Ilmastointiin liittyvät työt vaativat yhä suuremmat tuotantotilat. Rakennusmestari Esko Säiläkiven suunnittelema uusi verstasrakennus valmistui Huhdanmäentien toiselle puolelle 1962. Aseseppä Lauri Lehtosella oli laaja tontti. Hän oli vain kesäasukkaana Nummelassa. Kuulan ostamalla tontinosalla ei ollut rakennuksia.
Vanhan verstaan tiloihin tuli vuokralaiseksi Vakumo-Tuote Oy, jonka omisti Antero Riihimäki. Yritys teki mm. erilaisia pinnoituksia, elaksoituja tuotteita, valmisti esim. joulukuusenpalloja. Työnjohtajana toimi Matti Kivineva ja työtekijöinä olivat ainakin Pirjo Lehtonen, Anita Oksavirta ja Liisa Kaattari. Näissä tiloissa toimittiin muutaman vuoden ajan 1960-luvun alkupuolella, sitten yritys siirtyi Vihdintie 1b Kukon omistaman Mora-Tuotteen tiloihin nykyisen Viertäjäntien tuntumaan.
Perheen nuorempi poika Aku muutti sen jälkeen koko vanhan verstasrakennuksen asuintilaksi ja asui siinä perheineen vuosina 1968 – 1991. 1990-91 Aku ja hänen vaimonsa Vuokko, o.s. Hinkkanen rakensivat talonsa Huhdanmäen etelärinteeseen entisen Huhtamäki- nimisen torpan alueelle. Aku Kuulan talon omistaa nyt Syväsalmen perhe. Akun talo valmistuttua Viljo laittoi entiseen verstastilaan biljardihuoneen, jonka käytöstä hän sai jopa vuokratuloja.
1970-luvun puolivälissä tuotantotiloja laajennettiin. Verstaalla oli nyt käytössään 1600 m2, henkilökuntaa 20. Viljo Kuula jätti liikkeen johdon pojalleen Akulle 1970-luvun loppupuolella.

Aku Kuula aloitti jo 1950-luvulla opiskelun ohella peltityöt verstaalla. Hän opiskeli
Teknillisessä Korkeakoulussa Helsingissä. Aku vastasi töiden suunnittelusta ja työnjohdosta Peltisepänliike Viljo Kuulan teknisenä johtajana vuosina 1967 – 2006.

Liikkeen täyttäessä 50 vuotta 1987 palveluksessa oli 23 henkeä ja liikevaihto 1986 5.2 mmk.
Laman aikana 1994 Peltisepänliike Viljo Kuula ajautui likviditeettisyistä
konkurssiin. Pojanpoika Jaakko Kuula, sisarensa Jessi Kuula ja kolme verstaan
työntekijää: Ulf-Johan Salomonsson, Lauri Mellin ja Matti Koskinen perustivat
uuden yrityksen. Peltityöt Kuula Oy aloitti toimintansa joulukuussa 1994.
Toiminta jatkui entisessä tehdaskiinteistössä aluksi vuokralla, myöhemmin omaksi
ostettuna.
Peltityöt Kuula Oy myi omistamansa Huhdanmäen tehdaskiinteistön 2003
Vihdin Rakennusurakointi Oy:lle.
Peltityöt Kuula Oy muutti Lankilan teollisuusalueelta ostamaansa suurempaan
tehdaskiinteistöön ja jatkaa siellä toimintaansa edelleen. 2013 yrityksen
palveluksessa oli 13 henkilöä.


