Huhdanmäentien ja Viertäjäntien kulmassa sijaitseva Rauhala on alunperin kuulunut Nissolan tilan maihin. 1930-luvulla Rauhalan omistaja oli Kustaa Adolf Remander (1857 Vihti) ja hänen vaimonsa Ida Charlotta, o.s. Eklund (1851). Perheeseen kuului kolme lasta: Aksel Fredrik (1883), Rauha Olga Maria (1886) ja Anna Gustava (1893). Perheen äiti kuoli 1935, Kustaa Adolf 1944. Talo pysyi naimattomiksi jääneiden lasten käytössä heidän kuolemaansa asti.
Ennen Rauhalaan muuttoa Remanderit asuivat Tuusan vanhaa päärakennusta vastapäätä olleessa Majatuvassa nykyisen Meritien varrella. Rakennuksessa oli tuolloin pirtti ja liiteriosa. 1930-luvulla Remanderit muuttivat omaan taloon.
Rauhalan punaiseksi maalatussa mansardikattoisessa talossa oli iso tupa ja kamari alakerrassa ja yläkerrassa yksi asuinhuone, jossa vuokralaisena 1930-luvulla asui Karlssonin mamma. Myöhemmin kamarissa asui Anni Remander. Kesästä 1960 lähtien yläkerran hellahuone oli Rauhan käytössä, alakerran kamari oli Annin huoneena ja Akselin peti oli tuvassa.
Lähellä Almus Metson tontin, Keto rajaa oli ulkorakennus, jonka toisessa päässä oli sauna ja toisessa liiteri. Tontilla oli kaksi kaivoa, toinen lähellä Metson tontin rajaa, toinen lähempänä Lahden tontin Tasanko rajaa. Puutarhassa oli marjapensaita ja omenapuita.
Remanderin sisarukset olivat hiljaisia, eivätkä paljon seurustelleet huhdanmäkeläisten kanssa. Aksel Fredrik Remander oli töissä rautateillä. Talvella hän hiihti peltojen yli työpaikalleen asemalle. Sodan aikana Nummelassa ei vielä ollut hälytyssireeniä. Akseli kuulutti ilmahälytysten alkamisesta ja päättymisestä hakkaamalla vaijerissa roikkunutta kaksimetristä ratakiskonpätkää jollakin metallisella esineellä. Aksel Remander kuoli 1963.
Rauha Remander hoiti vuosikymmeniä taloutta asemapäällikkö Kyösti Sjelfmanin ja hänen vaimonsa Dagmarin perheessä. Rauha aloitti työnsä Hangossa 1900-luvun alussa. Rauha hoiti isäntäperheen lapsia Anna-Liisaa (Aija) (1913) ja Jukkaa (1915). Hangon luovutuksen vuoksi Kyöstin työpaikka siirtyi Lahteen 1940 ja perhe muutti sinne. 1945 Kyöstin jäädessä eläkkeelle, he muuttivat Nummelaan Pirttiin. Pirtissä Rauha huolehti taloudesta ja Sjelfmanien tyttären Aija Mikkolan pojasta Juhani Mikkolasta (1951) 1960 kesään saakka. Huhdanmäen lapset keräsivät kukkia ja veivät niitä Rauhalle, sillä hänellä oli tapana antaa heille jotakin hyvää. Rauha Remander kuoli 1964.
Anna (Anni) Remander oli pieni kooltaan ja hyvin hiljainen. Hänen tapanaan oli usein siistiä tienpuoleista ulko-oven edustaa. Hän seurasi mielellään Huhdanmäen lasten kehitystä. Anna Remander kuoli 1962.
Remanderien kuoleman jälkeen pidettiin Rauhalassa huutokauppa, missä myytiin koti-irtaimisto. Remanderien serkut, Nybergit myivät Rauhalan Kaarlo ja Leena Haaparannalle 1965, juuri ennen kuin uusi perintölaki astui voimaan. Uuden lain myötä serkut eivät olisi enää perineet taloa, vaan Remanderien jäämistö olisi mennyt valtiolle.
