Veikko Helle on kirjoittanut Henrik Gustaf Flinckistä seuraavaa:
Muistellessani Nummelan rautatieläisiä kuulunee asiaan aloittaa ylhäältä, ylimmästä päästä, päälliköstä, asemapäälliköstä.
Henrik Gustaf Flinck (1859 Helsinki) siirtyi Hämeenlinnasta Nummelan rautatieaseman päälliköksi 1887. Hän hoiti virkaa yhtäjaksoisesti 40 vuotta, muutti täältä Kirkkonummelle todennäköisesti jo eläkkeelle.
”Flinkki”, niin kuin häntä kansan keskuudessa nimitettiin, ei ollut ensimmäinen aseman asemapäällikkö, sillä Hyvinkään – Hangon rautatie, ”Hankopaana” oli otettu käyttöön jo 1873. Flinkin jälkeisistä asemapäälliköistä kukaan ei yltänyt näin pitkään virkakauteen. Flinkki pysähtyi ja jäi tänne, muut tulivat ja menivät.
Asemapäällikkö Henrik Gustaf Flinck oli persoonallisuus. Hän oli päällikkö ja itse muisti sen aina. Vaikka hän ei tainnut osallistua paikkakunnan asioihin, hänen jälkeensä jäi muistomerkkinä Nummelan nykyinen asemarakennus, joka rakennettiin hänen päällikköaikanaan.
Hänen asuntonsa, asemapäällikön talo ja ensimmäinen asemarakennus, oli rakennettu samoihin aikoihin rautatien kanssa. Vanha asemarakennus oli purettu uuden valmistuttua. Päällikön asuintalo seisoo paikallaan Asemantien varrella ja kertoo jälkipolville sen aikaisesta rakennustyylistä. VR on sen jo vuosia sitten myynyt yksityiselle omistajalle. Toivottavasti se uusien omistajien hallussa säilyttää muotonsa ja kauneusarvonsa.
Asemapäälliköt lienevät aina katsoneet kuuluvansa herrasväkeen. Henrik Gustaf Flinckin perheen suhteen ei siitä ollut pienintäkään epäilystä. Perhe eli päämiehen johdossa yksityistä elämäänsä tiheän kuusiaidan suojaamassa talossa, josta oli lyhyt kävelymatka päällikön virkapaikalle, asemalle. Vastaan tultaessa häntä tervehdittiin alamaisesti. Siihen taisi olla enemmän syynä virkapuku kuin itse persoona.
Ei häntä juuri taidettu nähdäkään siviilipuvussa ja miksipä hän sellaista olisi käyttänyt kun ”formu” sopi niin hyvin. Siihen kuului koppalakki, koristeltu takki, ja erityisen komealta vaikutti se liehuva viitta, jota hän käytti päällystakin asemasta kulkiessaan kodin ja työpaikan väliä. Päällikön arvokkuutta lisäsivät vielä komeat viikset ja leuan pujoparta, jotka myöhemmällä iällä olivat täysin valkeat.
Asemapäällikkö Flinck oli järjestyksen mies. Alaiset suhtautuivat häneen kunnioittavasti, kenties pelätenkin. Hänen tapanaan oli puuttua myös asemalla kävijöiden käyttäytymiseen, ihan vain tapakasvatuksen merkeissä herrasväkeen lukeutuvana. Noihin aikoihin oli kylän keskenkasvuisilla ja varttuneemmillakin pojilla tapana käydä asemalla ”junia päästämässä”. Sinne mentiin hyvissä ajoissa ennen matkustajajunan tuloa ja kylmänä aikana mentiin sisälle ”ventsaliin” aikaa viettämään ja kujeilemaan. Istuttiin pitkälle pöydälle vaikka penkkejäkin olisi ollut. Tätä pöydällä istumista päällikkö ei ollenkaan hyväksynyt, vaan rupesi komentelevaan tapaansa häätelemään istujia alas.
Kerran sattui niin, että pöydällä istujien joukossa oli myös Iso-Aati, nimensä mukainen isokokoinen, toistasataakiloinen souvari tai pikemminkin joutomies. Hänellä ei ollut vähäisintäkään aikomusta noudattaa asemapäällikön komentoa, vaan istui siinä alallaan niin kuin ei olisi kuullutkaan mitään. Tämä kävi päällikön luonnolle, hän kun oli tottunut siihen, että toteltiin. Kiukustuneena hän kävi Aatin rinnuksiin kiinni tarkoituksella saada tämä alas pöydältä, mutta iso mies ei tällaisesta retuuttamisesta ollut tietääkseen. Hän kuitenkin laskeutui pöydältä ja kävi puolestaan päällikön hartiaviitan poimuihin ja nosti tämän itseensä verrattuna kärpässarjan miehen kevyesti pöydälle istumaan ja sanoi – istu sää nyt vuorostas, mää menen kusel. Välikohtaus päättyi siihen. Päällikönkin oli kiirehdittävä konttoriinsa valmistelemaan junan saapumista.
Menneet ”hyvät ajat” ovat vain muistin varassa nyt kun asematalo on vuokrattu pois, asemapäällikön talo myyty. Ei ole enää päällikköä eikä juniakaan, joita kylän nuoret kävisivät ”päästämässä”. Jotakin on kuitenkin tullut tilalle, katso ympärillesi!