Vihdintie 3

Kirsti Hiltunen on kertonut Nummelan seuratalo Joukolasta tarinan:

Rauhan tultua sotien jälkeen oli tilanne kovin sekava. Kenttäposti ei kulkenut, kukaan ei tiennyt, onko joku omaisista kaatunut vielä sodan viime hetkillä. Huhuja kulki paljon. Kun sitten vihdoin viimein ruvettiin miehiä kotiuttamaan ja asemalle alkoi tulla niitä junia, jotka olivat täynnä väsyneitä miehiä, olivat nummelalaiset sankoin joukoin vastassa. Kukaan ei tiennyt, tulevatko sieltä oman perheen jäsenet takaisin. Toivo ja pelko sydämissä siellä odotettiin. Olojen vähän tasaannuttua järjestettiin seuratalolla tervetuliaisjuhla miehille. Muuta en ohjelmasta muista kuin laulun, jonka lapset esittivät. Itse en ollut mukana sitä laulamassa, mutta talvisodassa kaatuneen Paavo-veljen tytär Raija oli. En ole sitä laulua missään nähnyt painettuna, enkä muuta kertaa kuullutkaan, mutta jollain ihmeellisellä tavalla se vain on syöpynyt mieleen. Näin se kuuluu, muistan kyllä sävelenkin:

”Terve tultuanne taas
kodin armaan maille,
monta puuta myrsky kaas’
paljon jäimme vaille
Mutta maasta kohoaa
Uusi oras hiljaa,
uusi toivo kasvattaa
uutta hengen viljaa.”

Nummelan seuratalo Joukola oli myös koululiikunnan paikka. Nummelan kansakoulu piti siellä 1950-luvulla liikuntatuntejaan.

Aila Heiniöllä, o.s. Rosenqvist (1947) on Joukolassa pidetystä liikuntatunnista seuraava muisto:

”Opettaja Sirkku Palonen pisti kerran minut ja Mervi Lemmetyisen, o.s. Sassi ulos salista, koska hernepussin heittoleikissä heidän ryhmänsä oli häviöllä ja panivat koko touhun ”looteriksi”.