
Eino Luoto (*1916 Vihti) muutti Palojärveltä Nummelaan vuonna 1938. Hän asui ensin vähän aikaa Kalle Laineen talossa Omapohja II, Seuratalon mäen eteläpuolella. Hänellä oli pieni kamari talon alakerrassa. Eino muistelee Kallen olleen hyvin tarkka vuokramaksupäivästä. Kerran kun Eino ei ollut vielä ehtinyt maksaa vuokraa, Kalle kiersi heti sähkölampun irti vuokralaisen huoneesta.
Tuolloin Eino jo ajoi taksia. Ajokortin hän oli saanut vuonna 1936. Hän oli mm. pari kuukautta Lauri Luodon palveluksessa kuskina. Sitten hän oli talven ja kevään Helsingissä ja kuljetti kuorma-autolla mm. hiiltä.

Vuonna 1939 hän hankki ensimmäisen oman taksiautonsa, saman vuoden mallia olevan Fordin. Talvisodan alkaessa Eino Luoto asui Nummelan matkustajakodissa. Uusi auto jäi Niilo Hellen talliin. Sodan päätyttyä autoon tehtiin puukaasupönttö. Jatkosodan alkaessa auto jäi aluksi kotiin, mutta myöhemmin se otettiin armeijan käyttöön. Sodan päätyttyä Eino kutsuttiin Tuusulaan hakemaan autoaan. Samalla autolla hän sitten ajoi taas taksia Nummelassa.

Sodan aikana Eino Luoto tapasi Helli Ikosen Viipurissa ja heidät vihittiin 1.1.1944 Palojärvellä.
Tuolloin Einolla oli poikamiesasunto Lauri Långströmin talon yläkerrassa ja sinne Helli-vaimokin muutti. Perheen vanhin lapsi Harri syntyi vuonna 1945 tähän kotiin. Pian pojan syntymän jälkeen he muuttivat Hellin sisaren ja tämän miehen, Elna ja Rauno Majamon, taloon Lohjantien varrelle.
Kun pari huonetta oli saatu asuttavaan kuntoon vuonna 1947, Luodon perhe muutti sukulaistalosta (Majamoiden talo myös Lohjantien varrella) omaan taloon Nummensyrjään. Tuolloin Einolla (*1916 Vihti) ja hänen vaimollaan Hellillä (o.s. Ikonen, *1922 Jääski) oli yksi lapsi, vuonna 1945 syntynyt Harri Heimo.
Vuonna 1950 perheeseen syntyi tytär Heli Maria.
Helli Luoto työskenteli 24 vuotta Luontolan konttorissa.


Eino Luodolla ehti taksimiesvuosinaan olla yhteensä seitsemän autoa, ennen kuin hän jäi eläkkeelle vuonna 1974. Silloin hänellä oli kuitenkin myös kuorma-auto, joka oli usein esim. Martela Oy:n ajoissa. Einolla oli apunaan vieras kuljettaja, Keijo Saaristo. Vuonna 1976 hän luopui kuorma-autosta. Eino Luoto kuoli 2012 ja hänen vaimonsa Helli 2007.