Helmi Salminen jäi eläkkeelle Nummelan koulun keittäjä / siivojan työstä 1953. Pian häntä pyydettiin Nummelan lentokentällä toimineen purjelentokoulun emännäksi. Varsin alkeellisissa oloissa Helmi teki 12-13 tunnin työpäiviä, kahtena ensimmäisenä kesänä ilman apua.
Keittiö oli punaisessa tuvassa, sotien aikaisessa rakennuksessa, missä aluksi ei ollut kunnon kalusteita. Ruoka valmistettiin vanhoissa kattiloissa kaasuhellalla.
Perunoita tarvittiin paljon, mutta kunnon säilytyspaikkaa ei ollut. Aluksi kaivettiin nummeen syvä kuoppa ja perunat pantiin sinne ja kansi päälle. Vesi tuotiin autolla kentälle. Keittiön katonrajaan rakennettiin teline, jolle asetettiin tynnyri ja siitä putki alas. Pienimmät kurssilaiset eivät tahtoneet jaksaa nostaa viidenkymmenen litran vesitonkkia.
Ensimmäisestä tapaamisesta kurssilaisten kanssa Helmi on kertonut:
”Mää menin juttelemaan arkana niitten poikien nokan eteen, kunne istuivat kuin kanat orrel siinä sen punasen talon pitkällä rappulla ulkopuolella. Mä sanon, että mikä mä olen ja mitä mä täällä teen ja mä tulin kertomaan, että mulla olis nyt ruaka sitten valmiina, että, jos kävis niinkun syäminen. Niil oli niin kova nälkä, et kun mä rupesin puhumaan ruuast, ni pojat nousi ylös jo sillon. Mut ei ollu pöytää, ei ollu tuolii, mut sit me vaan keskenään puhuttiin, että kannonnokkaan kun menee istumaan ja kun on tämmönen soppakeitto ni, kyl se siin sit menee ja nälkäkin menee ohitte ja niin sitä ensmäinen kerta syätiin. Syätiin ja minä tiskasin ja mää reerasin sitä keitiöö sit sillä tavalla mitä mä nyt osasin siin sit laittaa, kun ei ollut paljo mitään reerattavaakaan.
Kolmantena kesänä Helmi Salminen sai koulun naapuritalossa asuneen Pirkko Långströmin avukseen. Pirkon jälkeen apulaisena toimi Ritva Lehtonen.
Seitsemän kesää Helmi Salminen työskenteli lentokentällä. Nummelan poikia ei kursseilla ollut monia, sillä Helmi mainitsee muisteluissaan vain Harry Åkermanin. Muut taisivat vain tirkistellä lentokentän reunoilla.
Helmi Salmiselta kysyttiin usein, häiritseekö lentotoiminta hänen perhettään, kun he asuvat niin lähellä kenttää. Helmi on kertonut seuraavaa:
” Meiän isäntä sanoi, että se on oikeen kun kevät, kun maaliskuussa tulee pojat lentokentäl ja alkavat lentämään. Meittii ei koskaan häirinny se että niitten lentokoneitten ääni, jos nyt jotain piäntä kolinaa on ni kyl minul täytyy silloin olla pää tavallisen sekaisin jo kun mä rupeen siitä riitelemään, että… Se on ihan semmosta ihanaa aikaa, kun se kone tuli maaliskuussa aina, sitten pojatkin tuli sinne näin lauantaisin ja menivät taas sunnuntai-iltana koska koulut alko maanantaiaamuna. On ihanaa olla kunnassa, jossa on lentokenttäkin, sitä vaan ei ol kaikilla. Ja toinen juttu, mä haluun viäl tässä kertoo, mikäs on semmonen pitäjä, jonka läpitte menee rautatie. Semmos ei löyry. Ne on niin suurarvoisii asjoi että jos sit on kolinaa ilmassa tai kolinaa maassa, ne kuuluu elämään ja se on oikeen ihanaa.”