Tarina

Hietala- tontilla, Entisellä Lohjantiellä vaimonsa Ailin kanssa asuneen Ilmari Jakobssonin vävy, Kauko Jaskari, on kertonut Jakobssonin elämänvaiheista seuraavaa:

Ilmari Jakobssonin vanhemmat rakensivat aikoinaan oman talon Nummelaan, osoitteeseen Albertinkatu 22,  Metsola.

Kansalaissodan vaikeina aikoina 1917-1918 suojeluskuntalaiset ja punikit rähinöivät myös Vihdissä. Lapikkaannummella ammuttiin muka kommunisteja, mutta siinä meni täysin viattomiakin. Suojeluskunta näytti mahtiaan. Nummelan Seuratalolla suojeluskunta piti sotaoikeutta, jossa myös Ilmari Jakobsson tuomittiin kuolemaan kahden todistajan väärän valan perusteella. Ilmari on kertonut, että hän ei eläissään ollut käynyt paikkakunnalla, jossa hänen väitettiin olleen jonkun plutoonan komentajana Pohjois-Savossa. Hän oli Tammisaaressa punavankileirissä, missä vankeja kuoli nälkään. Sieltä pois päästyään ei ollut töitä, mutta sama väärän valantekijä sanoi Ilmarin äidille, että kyllä Ilmarille töitä riittää, mutta palkkaa hän ei maksa.

Ilmari meni töihin Espooseen, silloiseen Ramsayn kartanoon, nykyiselle Rinnekodin alueelle. Perheen vanhimmat lapset syntyivät siellä. Nummelaan perhe muutti 1934. Perhe asui aluksi vuokralla jossakin Albertinkadun varrella.

Kun 1939 tuli liikekannallepano, Ilmari ei lähtenyt rintamatehtäviin. Kolme päivää myöhemmin tuli nimismies Korte ja kaksi suojeluskuntalaista. Korte sanoi, että siitä voi tulla vaikka kuolemantuomio, jos ei noudata käskyä. Ilmari vastasi:

”Minut on jo tuomittu kuolemaan, ei kahta tuomiota voi antaa, minä en lähde vai otatko sinä tämän akan ja mukulat hoitoosi.”

”Älähän nyt hermostu, tuolla on yksi nuori mies, jonka voin laittaa. Nyt alkaa tuossa harjulla raivaus ja siihen tulee lentokenttä, pääset sinne töihin, mutta joudut ensin radioasemalle vartiomieheksi”, Korte vastasi.

Ilmari kuuluu sanoneen: ”Kuinka te annatte minulle pyssyn, kun minut on jo kerran tuomittu kuolemaan”.

”No ota kivääri vaan ja tästä portista ei saa laskea ketään” hänelle vastattiin.

Yöllä tuli tarkastava upseeri ja Ilmari sanoi ”seis, tästä ei mene kukaan”.

”Minä olen tarkastava upseeri”, toinen vastasi.

”Minä ammun, minulle on sanottu, jos muu ei auta”, Ilmari sanoi.
Ilmarilta loppuivat vartiovuorot siihen.

Hän meni auttamaan Antto Vesola kun tämä teki talkoomotteja. Sitten hän oli kenttätöissä ja teki iltaisin puusepäntöitä.

Timpurin käsissä syntyi pokasahan puita ja emännille lypsyjakkaroita. Niitä emännät tilasivat kilvan. Myös sahanpokia tilattiin kovasti, kun Ilmari kehui niitä sanomalla, että saha pysyy terävänä ja menee hyvin puuhun. Sana kulki ja tuli toinen emäntä, joka pyysi tekemään hänellekin samanlaiset sahanpokat kuin naapurille. Kauppa kävi ja mammat levittivät juoruja. Ilmari huomasi sen ja päätti että nyt tehdään juttua. Hän laittoi saunaneteiseen menevään oveen monta riippulukkoa. Kun joku tuli, Ilmari sanoi, että pitää laittaa tuohon oveen vielä yksi lukko lisää. Kylällä kulki juttu, että Ilmarilla on siellä varmaan desantti tai mustanpörssin lampaanlihaa. Mitäs ollakaan, eräänä päivänä saapui nimismies ja 4-5 suojeluskuntalaista.

Nimismies sanoi: ”Kuulepas Ilmari, avaapas tuo saunaan menevä ovi. Mitä sinulla on siellä?”

Ilmari vastasi: ”Ei siellä ole mitään, eikä teillä ole sinne mitään asiaa.”

” Johan on kumma”, nimismies sanoi,” murtakaa miehet ovi”.

”No minä avaan, ei täällä paikkoja rikota”, sanoi Ilmari ja avasi oven.

Nimismies tutki paikat ja saunaneteisen alla olevan kellarin. Mitään ei ollut.

”Mitä pirua sinä pidät tyhjää tilaa neljän lukon takana? Juoksutat vielä meitä”.

”En minä ole teitä tänne pyytänyt ja saan pitää paikkani lukossa”, sanoi Ilmari.

Kiroillen herrat häipyivät.