Albertinkatu 1 (Haapala)

Nummelan rautatieasemaa vastapäätä sijaitseva Haapalan rakennus on vähitellen kasvanut nykyiseen muotoonsa ja kokoonsa. Talon vanhin osa on tehty 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Taloa on jatkettu asemalle päin ja lopuksi korotettu toisen kerroksen verran 1900-luvun alussa.

Haapalan pitkäaikainen omistaja oli kauppias Karl (Kalle) Anton Tainio (1882 Helsinki). Hän kuului kauppiasperheeseen, isä oli kauppiaana ilmeisesti Helsingissä.

Vuonna 1906 Kalle Tainio solmi avioliiton Fanny Bertha Maria Soltinin (1882 Lohja) kanssa. Fannyn äiti oli Amalia Olivia Pircklén ja isänsä rusthollari Karl Soltin Muijalassa. Fanny varttui Kalljärven rusthollarin talossa, kun äiti leskeksi jäätyään solmi uuden avioliiton serkkunsa, rusthollari Johan August Pircklénin kanssa.

Nummelaan Albertinkadun varrelle valmistui 1908 talo Fannylle ja Kallelle. Tuo talo, Tapiola, Albertinkatu 12, on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan.

1908 syntyi Tainioiden ensimmäinen lapsi Tauno Antero. Perheeseen syntyi vielä kaksi tytärtä, Irja Mirjami (1913), joka kuoli pienenä ja 1915 Maija-Liisa. Tultuaan ylioppilaaksi hän opiskeli sairaanhoitajaksi ja muutti Porvooseen. Tauno Tainiolla puolestaan oli huonekaluliike Helsingin Hämeentiellä. Tauno oli ollut hyvä pianonsoittaja. Hän kuoli 1942.

K.A. Tainio kuuluu myös elokuvien esitystoiminnan aloittajiin kylässä. Hänellä oli avopakettiauto, jonka lavalla oli koppi, mistä filmi heijastettiin esityspaikalla . Tainio näytti elokuvia ainakin Kirkkonummen Lapinkylässä ja Haapajärvellä.

Kun Matti ja Ilma Ylirotu ostivat talon vuonna 1979, oli se päässyt varsin huonoon kuntoon. Monen vuoden raskaat korjaustyöt alkoivat kun oli tuettava talon perusta, lisättävä lämpöeristeitä ja korjattava rossipermanto. Alakertaan saatiin nyt sauna ja pesutilat sekä työhuoneet: valokuvausstudio ja grafiikan työtilat. Yläkertaan kunnostettiin varsinaiset asuintilat, neljä huonetta ja keittiö.

Vanhin osa on tehty 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Taloa on jatkettu asemalle päin ja lopuksi korotettu toisen kerroksen verran 1900-luvun alussa.