Nummelan harmonitehtaan omistajien, J.E. Hedénin ja hänen vaimonsa Lydian kautta Nummelaan asettui myös Paavo Randellin perhe.
Paavo oli todellinen monitoimimies, jonka varsinainen työ oli harmonitehtaalla, mutta joka alkuvuosina toimi mm. työväentalon vahtimestarina. Randellit asuivat työväentalon yläkerran pienessä asunnossa, mistä myöhemmin muuttivat Asemantien varrelle.
Perheen poika Leo kaatui heinäkuussa 1941. Hän oli hyvin musikaalinen ja hänestä oli ehkä kaavailtu virittäjää harmonitehtaalle.
Paavo Randell osallistui aktiivisesti Työväenyhdistys Elon toimintaan. Hän oli vuodesta 1927 lähtien aina vuoteen 1935 yhdistyksen johtokunnassa. 1928 hän oli Nummelan Kisaajien johtokunnan puheenjohtaja ja taloudenhoitaja sekä monena vuonna aina vuoteen 1938 mukana seuran johtokunnassa. Vihdin kunnanvaltuustossa hän oli sosiaalidemokraattien edustajana vuosina 1937-1945.
Hilda Randell puolestaan toimi vuosikausia työväentalon näytelmäpiirissä. Randellien yhteisenä harrastuksena kuuluvat olleen kortti-illat tuttavaperheiden kanssa. Anni ja Almus Nymanin sekä Alma ja Lauri Sievisen kanssa pelattiin ”marjapussia” vuorotellen eri kodeissa.
Randellit elivät Koivulassa elämänsä loppuun saakka. Ennen seuraavalle omistajalle siirtymistä talo ehti olla jonkin aikaa tyhjillään.
