Myntintie 6 – Nummelaan Kylähistoria

Maire Ojanpää on kertonut alueen rakentamisesta seuraavaa.

1960-luvun alussa Nummelaan alkoi tulla teollisuutta, kuten Rakves, Tuotanto (Martela). Asuntoja ei ollut. Vihdin kunta osti viipurilaisrouva Eeva Myntiltä maa-alueen, joka oli hänelle luovutettu sodan jälkeen. Siitä alasta lohkottiin kahdeksan tonttia, jotka olivat ensimmäiset kunnan myymät omakotitontit. Se on Myntin alue rajoittuen nykyisen Kuoppanummentien ja rautatien väliin. Ensimmäisinä sinne talonsa rakensivat Heli ja Olavi Katavainen ja 1963 Sointu ja Paavo Helminen Kuoppanummentien varteen.

Samana vuonna talonsa sinne rakensivat Helli ja Pauli Leppävuori, (talo nro 4), Maire ja Martti Ojanpää (talo nro 6) sekä Hilkka ja Pertti Nieminen (talo nro 10). Tien toiselle puolelle radan varteen talonsa rakensivat Anja ja Erkki Haapaniemi sekä Ella ja Väinö Karttunen, jotka muuttivat alkuvuosina pois. Leo Einesalo osti alueelta talon ja asui siinä perheineen pitkään kunnes myivät talon edelleen. Talo nro 8 rakennettiin muutamia vuosia myöhemmin Leena ja Matti Peltolan toimesta.

Ei Myntintietä ollut olemassakaan pitkiin aikoihin. Jonkinlainen kärrytie oli Hermanni Toivoselle asti. Ykkösen kohdalla rivitalon paikalla oli peltoa ja Almarin kesämökki.

Oli vuosi 1963, jolloin me ja suurimmaksi osaksi toisetkin, aloimme rakentaa aluetta. Hartiapankki oli suurin voimavara. Kului kai pari vuotta, kun alettiin rakentaa omakotitaloriviä radan varteen. Toisella puolen tietä vielä viljeltiin Nissolan peltoja. Siinä paikalla on nyt ensimmäiset vanhusten talot, nekin muussa käytössä.
Vielä 1963 eläminen oli aika vaatimatonta. Ei äidit niin vain töihin lähteneet. Ei ollut kunnallista päivähoitoa. Velkaa kuitenkin tehtiin ja maksettiin ajan kanssa pois.

Muutimme Vihtiin 1962. Ensimmäinen tili oli mennyt Osuuskassaan (ei silloin palkkaa välttämättä pankkiin maksettu). Ojanpään Martti meni lainaa kysymään ja Siiri Nurmi, vt. pankinjohtaja oli vastannut: ”Eiköhän sitä sen verran löydy”.

Muutimme Vehmanin vinttihuoneesta keskeneräiseen kotiin ennen joulua 1963. Kai ne vähäiset huonekalut tuotiin käsikärryillä, matkaa n. 100 metriä. Kissa käveli edellä, sitten Päivi-tytär pieni keinutuoli päänsä päällä, minä perässä sylissäni kolmeviikkoinen poikavauva. Voitte vain arvata, mikä onni, kun vesi tuli ja meni. Saunassa ei ollut vielä paneelia seinissä, kuitenkin se lämmitettiin. Isä Martti haki ulkoa pari flankkua ja rakennuspukit. Lattiamattoa, balatumia laitettiin suojaksi. Siinä olivat lauteet. Ei vielä tähän päivään mennessä ole niin hyvää saunakertaa ollut, vaikka siitä on jo yli 40 vuotta ja saunat ulkoisesti parantuneet.

Nimetön tie oli melkein kokonaan rakennettu, vasta vuosien päästä se sai nimen ja tienviitan. Myntintien lapsilla oli siinä mielessä hyvä lapsuus, että heillä oli tilaa leikkiä, esim. metsikössä, jossa nyt on Kuoppanummen koulu. Siinä metsikössä oli aikaisemmin ollut Härköilän tilojen perunakuoppia. Jäänteitä niistä oli vielä näkyvissä, siitä siis nimi Kuoppanummi.

Nummelan väkiluku kasvoi, rakennettiin vanhustentalot, Myntintie 2 ja tien päässä olevasta omakotitalosta tehtiin Myntin muksula. Siitä talosta asukkaat lähtivät niin äkkiä, että kahvikupitkin jäivät keittiön pöydälle. Lapset kävivät ikkunasta kurkkimassa, kun ei lapsia kuulunut kouluun.

Vihtiin perustettiin työryhmä, joka suunnitteli katujen nimiä. Huomasivat, ettei Myntti ole vihtiläinen nimi. Olisivat muuttaneet nimen Ehtootieksi, mutta Niemisen Pertti keräsi adressin, se tehosi. Ehtootien viitta oli päivän tolpassa ja muutettiin jälleen Myntintieksi. Tämä Myntintiestä. Ei nimessä mitään vikaa ole. Asuimme siellä 26,5 vuotta.