Vihdintie 2

Historiaa

Jo aivan 1900-luvun alussa oli Vihtiin puuhattu omaa työväen osuuskauppaa, mutta tuolloin kuvernööri kieltäytyi hyväksymästä Vihdin vähäväkisten osuuskaupan sääntöjä. Vihdin Kauppaosuuskunnan tehtyä konkurssin vuonna 1913, virisi jälleen keskustelu työväenkaupan perustamisesta. Päätös perustamisesta tehtiin helmikuussa 1916. Ensimmäinen myymälä aloitti toukokuussa toimintansa Ojakkalassa ja kesällä saatiin myymälä Vihtiin. (Myllyniemi: Vihdin historia 1800-1918, s. 141) Nummelan myymälä aloitti vuonna 1917 Harjanteen kiinteistössä Vihdintie 4 osoitteessa.

Myymälä toimi vuokrahuoneistossa vuoteen 1921. (Ketola: Kestävällä tiellä, s. 191-192). Harjanteen talosta päästiin sitten aivan Keskipisteen laidalle. Veikko Helle on kertonut myymälän, todellisen sekatavarakaupan olleen aluksi rakennuksen Vihdintien puoleisessa päädyssä, samassa suuressa salissa, mikä aikaisemmin oli ollut koululuokkana. Vähitellen liike otti käyttöönsä muitakin alakerran tiloja.

Vuonna 1933 liikkeen nimi muutettiin Vihdinseudun Osuusliikkeeksi (Viso). (Ketola: Vihdin historia I, s. 251)

Tellervo Lehtonen (myöh. Tylli) tuli syyskuussa 1938 harjoittelijaksi Vihdinseudun Osuusliikkeen Nummelan myymälään. Tuolloin myymälän hoitajana oli Joel Jalava, joka Marja-vaimonsa kanssa myös asui liikerakennuksen yläkerrassa. Samassa myymälässä työskentelivät Toini Helle, Kaisu Veikkolainen ja Aleksi Laine. Nummelan myymälä oli todellinen sekatavarakauppa, missä myytiin kaikkea mahdollista, ei kuitenkaan vielä maitoa. Monet hakivat vielä maitonsa jostakin maalaistalosta tai Tallgrenin mamman kotimyymälästä lähellä nykyistä kirjastoa. Täällä myytiin kyllä jauhoja, mausteita, suolasillejä sekä rautanauloja ja työvaatteita. Harjoittelijan tehtävänä oli usein työskennellä kaupan takahuoneessa ja panna esim. pippureita tai makeisia ”truuttiin, tuuttiin”, punnita ja hinnoitella niitä. Kaikki hinnoittelu tapahtui päässälaskuna, kun kaupassa ei vielä tuolloin ollut minkäänlaista laskukonetta. Talviaamuina harjoittelijan tehtävänä oli aivan ensimmäiseksi kantaa puita vajasta ja lämmittää myymälähuoneessa ollut suuri, vihreä kaakeliuuni. Takahuoneessa ei ollut lämmitystä lainkaan. Sen vieressä oli kuitenkin pieni myymälänhoitajan konttorihuone, missä oli vanhanajan pystyuuni. Takahuoneessa säilytettiin mm. sillitynnyriä ja naulalaatikoita. Vasta myymälän laajentamisen jälkeen tuli taloon pieni lihaosasto ja sen viereen suurempi tila maito- ja leipäpuotia varten. Uuden lihamyymälän vastaavaksi tuli Vilhelm Joakim Luukkonen, jonka vaimo Olga (o.s. Koivula) palveli myös Visossa. Tellervo Lehtonen ei kuitenkaan halunnut siirtyä myyjäksi maitopuolelle, vaan lähti maaliskuussa 1940 töihin Luontolaan. Talvisodan ilmahälytysten aikoihin hän oli kuitenkin vielä töissä Visossa ja on kertonut, että hälytyksen alkaessa kaupan väki riensi talon alla olleeseen kellariin. Sinne kuljettiin pihan puoleiselta verannalta, jonka ikkunat olivat komeat erivärisistä laseista tehdyt ”lasimaalaukset”.

Vuonna 1939 Nummelan myymälä kunnostettiin ja liike sai ostetuksi siihen asti vuokraamansa tontin. Keskipisteen puoleinen kuisti purettiin ja liiketiloihin tehtiin suuret näyteikkunat. Liiketiloihin oli kaksi sisäänkäyntiä. Liiketalon alakerrassa oli Vesikansantien puoleisessa päädyssä siirtomaatavaraosasto, keskellä liha- ja leikkeleosasto , sitten ns. ”heitto-oven” takana maito- ja leipämyymälä. Vihdintien puoleisessa päässä oli liiketila, jossa enimmäkseen oli joku vuokralaisena. Tähän liittyi myös asuinhuone.
Yläkerrassa oli suuren yhteisen aulatilan lisäksi kaksi suurempaa asuntoa sekä pari pienempää huonetta liikkeen henkilökunnalle.

Helmikuussa 1939 Viso laajensi liiketonttiaan ostamalla 180 000 markan arvosta maata Tuusan tilan isännältä Kalle Sammalkarilta. Kyseessä oli Vihdintien varrella Harjanteelle asti ulottunut peltomaa, jossa sitten viljeltiin mm. perunaa osuusliikkeen oman ravintolan tarpeisiin. Keittäjä Helmi Viman esimerkiksi kaivoi joka aamu tuoreet perunat maasta.

Lihaosaston myyjänä toiminut Väinö Purje on kertonut, että liiketalon Vihdintien puoleisessa liiketilassa oli 1940-luvulla myös osuusliikkeen kukkakauppa. Monitaitoinen Väinö huolehti mm. hautajaisseppeleiden nauhojen tekstauksesta. Seppelepohjat teki Kopun kartanon ja myöhemmin Luontolan kylpylän puutarhurina toiminut maatalous- ja puutarhaneuvoja Selma Lydia Kellman (*1898), joka sitten tuli kukkakauppaan kiinnittämään seppeleisiin ne kukat, jotka Väinö vainajan omaisten toivomusten mukaan oli tilannut. Tuohon aikaan ei ollut paljon kukkia saavana, vaan hautajaisiin vietiin adresseja. Yhtenäkin päivänä Väinö saattoi tekstata yli 40 adressia. Kukkien myynnistä huolehtivat Väinön ohella muutkin myyjät. Kukkakaupan hoitoa jatkoi ilmeisesti vielä joku Väinön jälkeenkin.

Vihdintien puoleisessa liiketilassa oli 1940-luvun loppupuolella myös Vison omistama huonekalumyymälä. Sielläkään ei ollut omaa henkilökuntaa, vaan siirtomaatavaraosaston myyjä meni tarvittaessa näyttämään asiakkaalle myytäviä tuotteita.

Talvisodan jälkeen rakennettiin vanhan liiketalon jatkeeksi Vesikansantien puolelle yksikerroksinen lisäsiipi, jonka pohjoispäädyssä jyrkät portaat johtivat kellaritiloihin, missä oli mm. talon pannuhuone. Talonmiehenä tuohon aikaan oli Vilho Kuorikoski. Hän toimi talonmiehenä myös osuusliikkeen leipomorakennuksessa Vesikansantien varrella. Vasta tuossa rakennusvaiheessa saatiin esim. myymälöiden ja ravintolan henkilökunnan käyttöön yhteinen WC.

1950-luvun alkupuolella Hilma ja Satu Äkräs (äiti ja tytär) pitivät parturinliikettä tässä huoneistossa ja asuivat liikkeensä takahuoneessa. Vuonna 1959 Lea Viman (o.s. Suominen) muutti kampaamonsa Vesolan perheen talosta (Vierinne, Pisteenkaari 2) tähän Keskipisteen laidalla olleeseen kiinteistöön. Myös hän asui takahuoneessa. Sen jälkeen hän piti liikettään jonkin aikaa toisessa varsin vanhassa puutalossa Keskipisteen laidalla, nimittäin Flinkmanin/ Kukon talossa. Oman talon valmistuttua 1962 aviopuolison Martti Vimanin kotitilasta (Kuoppamäki, Pisteenkaari 6) lohkotulle tontille Lea Viman jatkoi siellä työtään. Ennen Pisteenkaaren valmistumista vuonna 1987 Lea Viman muutti pois omakotitalostaan.

1941 Vihdinseudun Osuusliikkeen ravintola avasi ovensa Vesikansantien varteen rakennetussa uudessa osassa. Vuonna 1964 ravintolan nimeksi tuli Sarkka.

Viso ja Sarkka sillalta päin 1960-luvun lopussa. Kuva Pentti Karvinen.

Vihdinseudun osuusliikkeen myymäläosan juuri ennen purkua. Kuva Pirjo Lehtonen.

”1962 vanhassa Vihdinseudun Osuusliikkeen rakennuksessa tehtiin elintarvikemyymälän remontti. Luoteis-Uusimaassa 16.3.1962 julkaistussa haastattelussa Vison toimitusjohtaja Toivo Litja kertoi:

”Nykyaikaisen elintarvikemyymälän suunnitteleminen vanhaan kiinteistöön on useimmiten hankala ja monia problemoja sisältävä tehtävä. Ryhtyessämme tätä pulmaa Nummelan myymälän osalta ratkomaan, oli meillä etuna se, että käytettävissämme oli verrattain runsaasti tilaa eli n. 130 m2. Tilankäyttö ratkaistiin siten, että myymälätilaksi varattiin 93 m2 ja lähivarasto- sekä jäähdyttämötiloiksi yhteensä 37 m2.

Myymälän ilmastointi on järjestetty tarkoituksenmukaisesti ja sen käytössä on kylmä ja lämmin vesi. Kaluston ja laitteiden hankinnassa on ollut määräävänä kaupan pidettävä tavaravalikoima sekä pyrkimys sellaisiin ratkaisuihin, jotka mahdollisimman pitkälle takaavat arkojenkin elintarvikkeiden säilyvyyden ja hyväkuntoisuuden.

Myymälän tavaravalikoima tulee olemaan tyypillinen pikamyymälän tavaravalikoima. Konditoriatuotteita varten kylmälasikko, maito myydään jäähdytetystä maidonmyyntikaapista, ravintorasvat ovat esillä valintalasikossa. Sen lämpötila on 5 astetta, liha ja lihajalosteet myydään kahdesta kylmätiskistä, hedelmät ovat esillä kylmägondoolissa ja pakasteet ja jäätelö pakastekaapissa.

Meiltä on kysytty, mitä tehdään entiselle sekatavaramyymälälle. Sen jälkeen kun siirtomaatavarat on siirretty elintarvikemyymälän artikkeleiksi, voidaan erikoistavaroiden myyntiin kiinnittää entistä suurempaa huomiota. Kevääseen mennessä uskomme saavamme senkin puolen järjestykseen.”

1974 purettiin Vison vanha myymäläosa, siis kelloseppä Bergmanin alkuperäinen talo. Ravintolasiipi sai kuitenkin vielä jäädä. Siinä toimi myöhemmin lyhyen aikaa mm. Nummelan nuorisopiste Pontus. Nuorisopisteen käytössä oli vuonna 1982 ilmestyneen Nuorten lehden mukaan 98 neliön suuruinen kerhotila sekä kaksi WC:tä. Tuona vuonna tilaa olivat käyttäneet osuusliikkeen oma naisjaosto, nimeltään ”Naiset mukaan”, Elävän musiikin yhdistys VIKKE ja Vihdin Kalevan Nuoret, lisäksi siellä oli ollut nuorisolautakunnan omaa toimintaa.