KUN HARJULTA KATSELEN NUMMELAA

27.10. 1985

On maisemat muuttuneet kylässäni,
kun katselen harjulta Nummelaa.
Se piirtää nyt vain kynässäni
entisenlaista maisemaa:

        Tuolla Nissolat, Hemmilät, Yli-Rosti,
        radan varrella asema, jossa on posti.
        Siitä ylöspäin alkaa Albertinkatu,
        se katu – se ei ole muistojen satu
        vaan ihmisten asuttamaa.
        On Alenit, Tainiot, Kivi- Lehdot,
        sen varrella monen on lapsuudenkehdot.
        Ovat tarponeet ”katua” veikot ja heikit,
        siellä taas leikimme lapsuudenleikit. 

Kun harjulta Nummelaa katselen,
näen alhaalla ”keskipisteen”.
Alas Varkaannoroa astelen,
tulen teiden risteykseen.
Tiet Lohjalle siitä ja Helsinkiin
ja tietysti kirkolle tie.
Sitä tietä nyt tarpomaan käännynkin,
kun se työväentalolle vie.
Siellä voimistellaan ja näytellään,
se on Nummelan kulttuurikehto.
Tietoja, taitoja käytellään,
sehän on elämisen ehto. 

        Mennään yhdessä katsomaan
        entistä Nummelan maisemaa.
        Kun silmäsi harjulla ummistat.
        sitä pysty et muuttamaan. 

MIETTEITÄ

Toukokuussa 1961

Santeri miettii ja katselee ulos,
ett’ mikä ois sellaisen elämän tulos,
jos olis’ rutosti rahaa?

”Suurena herrana huoleton oisin, mennä ja tulla milloin vain voisin.
Ajaisin autolla herrojen tapaan,
Tuntisin elämän ihanan vapaan.
”Restauranteissa” istuisin,
sikaari hampaissa iltaisin.
Ei puris’ pakkanen kylmällä säällä, 
kun olis turkit lämpimät päällä.
Ja miehellä kyllä kunnioitusta, 
vaikk’ menneisyys ois’ kuinkakin musta.
Talvella hiihtäisin Pallaat ja Kolit,
sanoisi toiset: Ai sielläkös olit!
Välimeren aaltojen loisketta kuulis’ 
ehkä jo muutamat prinssiksi luulis’?
Kyllä mä aikani kulumaan saisin,
välillä jonkun leskenkin naisin,
noin liikemielessä aivan.
Sitt’ kun ois’ eessä tuo elämän ilta,
tuntuis’ nuo menneet mahtavilta.
Ja minua kun painettas’ maan tomuun, 
eipähän ahdettais’ laatikkoromuun, 
vaan mahtavaan tammiseen arkkuuun.
Kunnioituksella muistaisi lehti, 
Santeri paljon eläissään ehti.”

Näin Santeri miettii ja katselee ulos, 
et mikä ois’ sellaisen elämän tulos, 
jos olis’ rutosti rahaa?
Se tamminen arkku ja perintöriita,
viimein, kun leikkaa tuo tuonenviita!

AKKA LÄHTI

1986

Akka lähti!
Minne lähti?
Mistäs minä tiedän,
sanoi tuossa mennessänsä roskapussin vievän.
Onko siitä kauan aikaa, kun sun akkas lähti?
On siit’ aikaa silloin loisti vielä joulutähti.
No, jo on aikaa nyt kun eletään jo alkukesää,
Pääskynenkin on jo tullut, tehden räystäspesää.
Ootko mistään tiedustellut, minne akkas lähti?
En oo, mut’ vieraan miehen syliin nähtävästi.
Jos tuo ilmestyisi vaikka, ottaisitko vastaan?
Onhan tuossa tyhjä paikka, kylmä ainoastaan.
Nyt mä askeleita kuulen, taitaa akkas tulla?
Totta vie niin myös luulen, jo taas on päivät mulla!
Tästä lähtein roskapussi muista itse viedä.
Itse, itse totta kai, kun ei koskaan tiedä?
Akka on niin kummallinen ei sitä arvaa kukaan.
Jos mies on luona roskiksen se lähteä voi mukaan!

ONNEA ÄIDEILLE KAUTTA MAAILMAN

Jos väittäisin, – olet äideistä parhain
miten väärin mä tekisinkään.
Äitimme opimme tuntemaan varhain,
miks’ yhtä vain ylistämään.
Me vietämme tänään äitienpäivää,
tää päivä äideille on.
Olla ei saisi surunhäivää,
mut’ joku on onneton!
Äitejä kun on monissa maissa
pommien sateessa.
Pakolaisina maailmassa
ja lapsia kateissa.

Onnea äideille kautta maailman!

Sanatko tyhjiä nuo?
Turvallisuutta on äiti ilman, 
kun sota pelkoa tuo.
Täällä on kaunis kevät meillä
ja juhlamielemme tää.
Juhlaa ei ole äideillä heillä,
päivät kun peljättää.

Maailman Äidit Onnea teille!
Nyt me tiedämme sen, 
rakkaita kaikki olette meille,
siks’ muutamme huomisen:
Äitien puolesta julmuutta vastaan,
ei yksikään äiti saa menettää lastaan,
ei itkeä, pelätä, paeta mitään,
Äitienpäivänä lännestä – itään!

 Julkaistu Nurmijärven Sanomissa 7.5.1993